Trump pisti rahahanat kiinni: Määräys voi olla "tuhoisa ja maksaa ihmishenkiä", rahansaajat varoittavat

trump valkoinen talo EPA
Julkaistu 28.01.2025 23:47

MTV UUTISET – Reuters – Ville Eklund

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi, että liittovaltion avustukset ja lainat tulee keskeyttää, uutisoi paikallinen media.

Päätös on osa Trumpin hallinnon pyrkimystä uudistaa liittovaltion hallintoa, mutta suoraviivainen päätös sulkea rahahanat herätti hämmennystä ja epätietoisuutta. Päätöksen pelätään laaja-alaisesti vaikuttavan esimerkiksi katastrofiapuun, asumistukeen ja terveydenhuolto- ja koulutusohjelmiin.

Käytännössä päätös on ilmeisesti ollut vaikea tulkita, koska vastoin Valkoisen talon kertomaa ongelmia on havaittu esimerkiksi pienituloisten sairausvakuutusohjelma Medicaidissa, jonka ei pitänyt olla keskeytyksen piirissä. Mediaan vuotaneen päätöstä koskevan muistion mukaan jäädytyksen ei tulisi koskea sosiaaliturvaa, sairausvakuutusta tai "suoraan yksilöille tarjottavaa apua", kuten ruoka-apua.

Valkoinen talo on ilmaissut, että rahoituksen keskeytyksellä halutaan, että liittovaltion varainkäyttö vastaisi Trumpin hallinnon painopisteitä. Trumpin hallinto haluaa leikata ulkomaanavusta sekä tasa-arvoa ja osallisuutta (DEI) koskevia ohjelmia. Jäädytyksen aikana hallinto pyrkii ilmeisesti selvittämään millaisiin kohteisiin liittovaltion rahoitusta käytetään.

Lue myös: USA keskeytti lähes kaiken ulkomaanavun – Ukrainan tilanne epäselvä

Päätös on herättänyt suurta huolta esimerkiksi järjestökentällä. 

– Lapsuusiän syövän parannuskeinojen tutkimuksen keskeyttämisestä ruoka-avun, perheväkivallan turvaamisen ja itsemurhien vihjelinjojen sulkemisen lopettamiseen, jopa lyhyenkin rahoituskeskeytyksen vaikutus saattaa olla tuhoisa ja maksaa ihmishenkiä, National Council of Nonprofitsin toimitusjohtaja Diane Yentel kommentoi BBC:n mukaan.

Demokraattipuolueen näkökulmasta Trump päätöksellään pyrkii ohittamaan kongressin liittovaltion rahankäytön osalta.

Lue myös: 

Trumpin DEI-puhdistus alkaa: "Voin ilomielin vahvistaa"

Trump: Poistan asevoimista "transsukupuolisen ideologian"

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat