Trumpin vastaiset protestit vain jatkuvat: Tuhannet jälleen kaduilla

Trump protesteja taas
New Yorkin Manhattanilla Trump Tower -tornitalon luo kerääntyi ainakin 5 000 ihmistä. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 13.11.2016 05:46

MTV UUTISET - STT - AFP

Yhdysvalloissa tulevan presidentin Donald Trumpin vastaiset mielenosoitukset jatkuvat edelleen. Esimerkiksi New Yorkin Manhattanilla Trump Tower -tornitalon luo on kerääntynyt noin 5 000 ihmistä. Ihmisten määrän odotetaan vielä kasvavan. Protestoijat ovat huutaneet muun muassa iskulausetta "Trump ei ole presidenttini".

Puolestaan Los Angelesissa jopa 10 000 ihmistä kerääntyi marssimaan kaupungin keskustaan.

Lisäksi tuhannet ovat marssineet esimerkiksi Chicagossa. Twitterissä leviää kuvia protestista muun muassa myös Valkoisen talon edustalta. Lisäksi protesteja on myös ainakin Kaliforniassa, Oregonin Portlandissa ja keskilännen Indianapolisissa. Paikallisten poliisien mukaan mielenosoittajia on otettu kiinni ainakin Portlandissa ja Indianapolisissa.

Lisäksi Portlandin pormestari vetosi paikallisen KGW-kanavan mukaan, etteivät ihmiset osallistuisi Portlandissa mielenosoitukseen, jonka osallistujat haluavat vain tapella poliisin kanssa. KGW:n mukaan Portlandin protesteissa on tähän mennessä otettu kiinni ainakin 25 ihmistä.

Protesteja osattiin odottaa jo illalla. Katso uutisvideo:

2:01img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat