TS: Panama-papereista voi paljastua sata suomalaiskytköstä

panamapaperit
Verohallinto tekee aktiivisesti kansainvälistä yhteistyötä liittyen Panama-aineistoon. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.09.2016 11:01

MTV UUTISET

Niin sanotuista Panama-papereista voisi Turun Sanomien mukaan paljastua noin sata suomalaista verovelvollista.

Verohallinnon tekemään analyysiin on laskettu mukaan yritykset ja yksityishenkilöt. Kyseessä on viestintäjohtaja Mikko Mattisen mukaan karkea arvio.

Mattisen mukaan verottajalla ei ole arviota siitä, moniko järjestelyistä voisi olla veronkiertoa tai rikosoikeudellisesti rangaistavaa toimintaa, jonka verottaja veisi poliisille.

Mattinen kertoo, että verohallinto tekee aktiivisesti kansainvälistä yhteistyötä liittyen Panama-aineistoon. Hän ei salassapitosäännösten vuoksi ota kantaa siihen, onko papereita jo saatu Suomeen.

Verottajan lähtökohtana on saada aineisto maksutta joko Suomen lain nojalla tai kansainvälisen virka-avun keinoin, mutta verottaja voi myös ostaa aineistoa.

Katso myös aiemmat uutisjutut aiheesta:

1:59img

2:03img

1:57img

3:01img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa