TTK-treenit tuntuvat artisti Bessin kehossa – sai mustelman ranteeseensa

Tanssii Tähtien Kanssa -kauden uusi tähtioppilas Bess on harjoitellut tähtiopettajansa Marko Keräsen kanssa parisen viikkoa. Treenit näkyvät ja tuntuvat artistin kehossa ja mielessä.

Artisti Bess ja tanssinopettaja Marko Keränen  kiirehtivät suoraan Tanssii Tähtien Kanssa  -tanssitreeneistä Moulin Rouge! -musikaalin kutsuvierasnäytökseen 29. elokuuta.

He ovat ehtineet treenata yhdessä nyt parisen viikkoa, ja treenit tuntuvat ainakin Bessin kehossa. Hän kertoi, että päkiöistä aina kaulaan saakka on jonkinlaisia tuntemuksia.

– On ollut silti superkivaa, ja TTK jättää jäljen, Bess totesi ja esitteli ranteensa mustelmaa MTV Uutisille kutsuvierasnäytöksen alkua. 

– Täytyy sanoa, että koreografiat ja uudet, täysin luonnottomilta tuntuvat asennot ovat vispanneet aivojani. Uusi ja jännittävä tunne, Bess jatkoi. 

Bessillä on itselläänkin musikaalitaustaa, sillä hän on esiintynyt harrasteteattereiden musikaaleissa. Vuonna 2023 hän kävi Lontoossa asti katsomassa kolme musikaalia.

Katso videolta, minkälaisessa tilanteessa Bess sai mustelman ranteeseensa.

Tanssii Tähtien Kanssa alkaa sunnuntaina 1. syyskuuta esittelyjaksolla MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Ensimmäinen suora lähetys sunnuntaina 8. syyskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat