Tuhannet protestoivat Viktor Orbanin hallitusta vastaan Unkarissa

unkari mielenosoitukset mielenosoitus
Unkarin Momentum-puolueen varapuheenjohtaja Anna Donath piti kädessään savukranaattia hallituksenvastaisissa mielenosoituksissa Budapestin keskustassa 16. joulukuuta 2018.
Julkaistu 17.12.2018 05:53

MTV UUTISET - STT

Unkarissa tuhannet ihmiset ovat protestoineet maan hallitusta vastaan.

Protestit jatkuvat neljättä päivää. Paikallisen kansalaisjärjestön Atlatszon sosiaalisessa mediassa jakaman videon mukaan protestoijia on kokoontunut illan aikana maan yleisradioyhtiön eteen.

Mielenosoitukset alkoivat lakialoitteesta, jossa työntekijöiden työaikaa olisi lisätty vuositasolla. Ne ovat kuitenkin laajentuneet viikon aikana laajemmiksi protesteiksi pääministeri Viktor Orbanin hallintoa vastaan.

Protestoijat ovat muun muassa vastustaneet lakia, joka loisi erillisen tuomioistuimen hallinnollisille asioille, sillä sen katsotaan heikentävän demokratiaa.

Protestoijia mukana kaikilta maan poliittisilta laidoilta. Mukana on esimerkiksi oppositiopuolueita, oikeistolaisen Jobbikin edustajia ja ammattiyhdistysliikkeen edustajia. 

Tuoreimmat aiheesta

Unkari