Tom Lindholm palasi rakastettuun Kyllä isä osaa -rooliinsa vuosien jälkeen. Hän kertoi tiistaiaamun Huomenta Suomessa uutuuselokuvasta sekä Kyllä isä osaa -sarjaan liittyvistä muistoistaan.
90-luvun rakastettu Kyllä isä osaa -komediasarja on herätetty uudelleen henkiin, kun sarjaan perustuva, samanniminen elokuva sai ensi-iltansa 28. maaliskuuta. Elokuvan päärooleissa nähdään samat tutut kasvot kuin Kyllä isä osaa -tv-sarjassakin: Perheen isää esittää Tom Lindholm, äitiä Tuija Ernamo, Jonna-tytärtä Maiju Jokinen ja Jussi-poikaa Jarno Jokinen. Lisäksi perheessä on yksi uusi tulokas, Jonnan poika Junnu (Vilppu Eleinen).
Kyllä isä osaa -perheen isää esittävä Tom Lindholm kertoi tiistaiaamuna Huomenta Suomen haastattelussa, että on työskennellyt ja ollut tekemisissä erityisesti Tuija Ernamon, mutta myös Maiju Jokisen kanssa myös Kyllä isä osaa -televisiosarjan päättymisen jälkeenkin. Jarno Jokiseen hän on sen sijaan törmännyt vuosien saatossa vain muutamaan otteeseen.
– Meni varmaan 10–15 vuotta (sarjan päättymisen jälkeen). Olin kerran yhdessä ravintolassa, ja hän tuli tervehtimään. Olin, että ei ole totta. Hän oli melkein kaksimetrinen! Lindholm kertoi kohtaamisestaan Jarno Jokisen kanssa.
Lindholm muistaa erään hauskan tilanteen, kun hän ja Tuija Ernamo tähdittivät teatteriesitystä 10 vuotta sitten. He olivat ottamassa esityksen pressikuvia, kun paikalle sattui Jarno.
– Tuija kysyi minulta hiljaa, että kuka toi on. Mehän tipahdimme! Sanoin, että se on sun poikasi, Lindholm muisteli nauraen.
Mihin Kyllä isä osaa -sarjan suosio aikanaan perustui? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!