Juontaja Tuija Pehkonen sai toisen lapsensa kesällä 2023.
Juontaja Tuija Pehkonen ja hänen aviomiehensä ex-lumilautailija ja juontaja Eero Ettala saivat toisen lapsensa kesällä 2023. Heillä on entuudestaan syyskuussa 2020 syntynyt poika.
Pehkonen jakoi tunnelmiaan pikkulapsiarjen keskeltä 15. marraskuuta Instagramissa.
– Olen tottunut porhaltamaan ja menemään vauhdilla eteenpäin. Hoitamaan hommat ja puristamaan asiat kasaan. Tykkään, että kaikki on kunnossa ja langat käsissäni. Ekan lapsen jälkeen piti vähän harjoitella ja höllentää otetta. Kaikki ei ollutkaan enää omissa käsissä ja joku tyyppi ja sen tarpeet meni aina omien juttujeni edelle. Samaan aikaan uutta, hämmentävää, hankalaa ja ihan tosi ihanaa, Pehkonen aloitti kirjoituksensa.
Kuvia voit selata nuolesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hän kertoi julkaisussaan, että toinen lapsi on hieman ensimmäistä haastavampi.
– Kaikki langat on kirjaimellisesti tippuneet käsistä. Tämä on jokapäiväistä oppikoulua siitä, että kaikki paikat on vähän rempallaan, asiat puolitiessä ja homma rönsyilee. Kasoja kaikkialla, pyykit pesemättä, puhtaat alusvaatteet loppu, meilit vastaamatta. Asiat unohtuvat mielestä. Siis ihan jokainen juttu, mitä ei laita ylös, häviää päästä, Pehkonen ihmetteli.
Hän kuitenkin korosti, ettei se haittaa ja että perhe opettelee nyt uutta.
– Välillä tämä on sietämätöntä, mutta kaiken aikaa mulla on takaraivossa niin iso kiitollisuus. Elämästä. Ja noista tyypeistä, jotka sotkivat sen ihan uuteen uskoon, Pehkonen päätti kirjoituksensa.
Lue myös: Tuija Pehkonen jakoi elämänsä pelottavimman kokemuksen: "Tärkeintä, että ollaan kaikki elossa"
Pehkonen kertoi somessa elokuussa, että toinen lapsi saatettiin ennenaikaisesti maailmaan Pehkosen vakavan verenmyrkytyksen seurauksena.
– Vietin elämäni pelottavimmat päivät ja viikot sairaalassa, enkä vieläkään oikein käsitä, mitä kaikkea tapahtui. Tärkeintä on, että meitä on nyt neljä ja ollaan kaikki elossa, Pehkonen kirjoitti tuolloin Instagramissa.