Tuija Pehkonen pääsi sovittamaan Käärijän boleroa Ylen puvustamossa.
Toimittaja-juontaja Tuija Pehkonen julkaisi kuvan Ylen puvustamosta. Pehkonen oli päässyt luvan kanssa sovittamaan Käärijän tavaramerkiksi noussutta vihreää boleroa.
– Jos pääsee Ylen puvustamoon ja ihan luvan kanssa saa sovittaa, niin pitihän sitä…
Riemukas kuva oli kerännyt ihastelevia kommentteja.
– Vau! Onnekas! eräs oli kommentoinut.
– Oliks herkut odöörit? Ylen uutisankkuri Piia Pasanen uteli.
Pehkonen ja hänen puolisonsa, ex-lumilautailija ja Ota rahat ja juokse -ohjelman juontaja Eero Ettala odottavat parhaillaan toista lastaan.
Pehkonen kertoi viime viikolla avoimesti Instagram-tilillään, että hän on kärsinyt koko alkuraskauden ajan raskausajan vakavasta pahoinvoinnista eli hyperemeesistä.
– Hyperemeesi eli poikkeuksellisen voimakas raskausajan pahoinvointi. Oksentamista aamusta iltaan, usein 10, välillä 20 kertaa päivässä. Ja pahinta on jatkuva pahoinvointi 24/7. Aamun ensimmäinen ajatus on joka päivä, että olisipa jo ilta.
Hän kertoo joutuneensa pahimmalla hetkellä jopa sairaalaan jatkuvan oksentelun vuoksi.
– Kertaalleen jouduin tiputukseen. Ensin minut tosin käännytettiin keskellä yötä päivystyksestä taksilla takaisin kotiin. Apua ei ollut saatavilla, vaikka taksikuski joutui taluttamaan minut tiskille, kun omat jalat eivät juuri kantaneet. Aamulla olin riittävän huonossa kunnossa päästäkseni sisään, Pehkonen kirjoittaa.
Hän kuitenkin kertoo olevansa onnekas, sillä tällä hetkellä jatkuva vakava pahoinvointi on hellittänyt ja hän on pystynyt palaamaan taas töiden pariin. Pehkonen juontaa kesällä Kesäterassi-ohjelmaa.
– Nyt voin hyvin ja olen superiloinen, että pystyn taas tekemään töitä ja nauttimaan arjesta. Tämä kaikki ei tietenkään ole poistanut sitä valtavaa kiitollisuutta, jota koin ja koen päivittäin, mutta arkista elämää se vaikeutti ihan älyttömästi.
Pehkonen julkisti huhtikuussa vauvauutisen Instagram-tilillään, jonne hän jakoi kuvan hänestä ja Ettalasta sekä parin esikoispojasta.
– 1+1=4. Jos kaikki menee hyvin, meitä on kohta 4, Pehkonen kirjoittaa sydänten kera kuvan yhteydessä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.