Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on poistanut markkinoilta 30 niin sanottua Novelty-sytytintä. Novelty-sytyttimet muistuttavat leluja, piirroshahmoja tai muita lapsia kiinnostavia esineitä, ja niiden markkinointi on ollut EU:ssa kiellettyä jo useita vuosia. Tukes muistuttaa myös vanhempia lasten turvallisuudesta – sytytin ei ole leikkikalu ja se on säilytettävä lapsen ulottumattomissa.
Novelty-sytyttimillä tarkoitetaan kaikkia sellaisia savukkeensytyttimiä, jotka ulkomuodoltaan muistuttavat muita esineitä ja jotka vetoavat erityisesti lapsiin. Tyypilliset Novelty-sytyttimet muistuttavat muotoilultaan esimerkiksi piirroshahmoja, leluja, ampuma-aseita, kelloja, puhelimia, soittimia, ajoneuvoja, eläimiä, elintarvikkeita tai juomapakkauksia. Tällaisten sytyttimien myynti ja markkinointi on kiellettyä Euroopan komission päätöksen perusteella.
Tukes kiinnitti huomiota RAPEX-tietojenvaihtojärjestelmään syksyllä 2013 tehtyihin Novelty-sytyttimiä koskeviin ilmoituksiin ja selvitti markkinatilannetta Suomessa. Tuotteita löytyi suomalaisista verkkokaupoista, ja yhteensä 30 erimallista sytytintuotemerkkiä poistettiin markkinoilta.
Tukes seuraa jatkossa tilannetta sekä reagoi tarvittaessa, jos markkinoille tulee Novelty-sytyttimiä. Vastuu siitä, että markkinoilla on vain vaatimustenmukaisia savukkeensytyttimiä, on toiminnanharjoittajilla eli tuotteiden valmistajilla, jakelijoilla ja jälleenmyyjillä. Tukes muistuttaa myös vanhempien vastuusta lasten turvallisuudessa. Sytyttimet tulee aina säilyttää lasten ulottumattomissa.
Lähde: Tukes
(MTV LIFESTYLE)