Tuleva olympiavoittaja oli hedelmävarkaissa – pian 7-vuotias ällistytti kaikki poikkeuksellisen rajulla voimannäytteellä: "Mitä tämä on?"
Kolminkertainen olympiavoittaja Pyrros Dimas lukeutuu historian kovimpiin painonnostajiin. Hän ällistytti jo seitsemänvuotiaana tehtyään kyykkyä ensimmäistä kertaa.
Albaniassa syntynyt kreikkalainen Dimas voitti harvinaisesti kolme peräkkäistä painonnoston olympiakultaa vuosina 1992–2000. Myös maailmanennätyksiä solkenaan tehnyt ja kolme maailmanmestaruuttakin tempauksesta ja työnnöstä koostuvassa lajissa voittanut kreikkalainen päätti uransa Ateenan olympialaisissa 2004. Hän saavutti tuolloin pronssia, vaikka oli joutunut kisojen alla polvileikkaukseen ja kisasi repaleisena.
Painonnoston pariin Dimas päätyi sattuman kaupalla, ja hän osoitti kykynsä heti ensimmäisellä salikerrallaan.
Dimas kertoi haastattelussa Martins Licisille, Maailman vahvin mies -kilpailun vuoden 2019 voittajalle, että kaikki sai alkunsa, kun hän oli seitsemänvuotiaana Albanian Tiranassa hedelmävarkaissa koulun läheisen talon luona. Dimasin huomasi tuolloin mies, jonka Dimas luuli ensin olevan talonomistaja.
Mies oli painonnostovalmentaja.
– Hän näki jalkani. Kävelin kaiket päivät ja pelasin joka päivä jalkapalloa, Dimas sanoi.
Valmentaja kysyi, haluaisiko Dimas kokeilla painonnostoa, ja nuori poika vastasi myöntävästi. Luotsi sai Dimasin vanhemmilta luvan pojan lajikokeilulle, ja heti ensimmäisellä salikerralla alkoi tapahtua.
– Muistan tehneen ensimmäisenä päivänäni takakyykkyä 90 kilolla.
Tulos on seitsemänvuotiaalle ensikertalaiselle armottoman hurja. Moinen olisi kunnioitettava suoritus ensimmäiseksi kyykkykerraksi aikuisellekin ihmiselle. Dimas osoitti valtaisaa luontaista lahjakkuutta.
– Kaikki olivat... Dimas sanoi venyttäen suunsa ammolleen.
– Kaikki olivat, että mitä tämä on.
Latvialainen voimamies Licis sanoi, ettei ole koskaan kuullut seitsemänvuotiaan tekevän moista.
"Ihmiset antoivat minulle todellisen kultamitalin"
Arvokisoissa ensin 82,5-kiloisissa kilpaillut ja uransa 85-kiloisissa päättänyt Dimas aloitti kansainvälisen kisaamisen albanialaisena vuonna 1990. Hän jätti kuitenkin kommunistisen ja levottoman maan ja muutti Kreikkaan seuraavana vuonna 19-vuotiaana. Hän sai Kreikan kansalaisuuden 1992 ja kilpaili siitä lähtien kreikkalaisena.
Dimas voitti kolmesta maailmanmestaruudestaan viimeisimmän Suomen Lahdessa vuonna 1998.
Uransa päättämisen merkiksi Dimas asetti kenkänsä lavalle Ateenan olympiapronssikisan jälkeen 2004. Kreikkalaislegenda muistaa yleisön osoittaneen kansallissankarilleen 13 minuutin ajan seisaaltaan suosiota. Dimas pitää sitä uransa kauneimpana hetkenä.
– Seisaaltaan suosiota osoittaneet ihmiset antoivat minulle todellisen kultamitalin.
Dimasin ennätyksiksi kirjattiin tempauksessa 180,5 kiloa, työnnässä 215 kiloa ja yhteistuloksessa 392,5 kiloa.
Dimas työskentelee nykyään Yhdysvaltain painonnostoliitossa teknisenä johtajana. Hän kertoo, että toiveissa on, että yhdysvaltalaisnostajat saavuttaisivat nyt Pariisin olympialaisista kolmesta neljään mitalia.
Uusimmat
-
11:33
Tavio selvittää päätöstään ulkoasiainvaliokunnalle, oppositiossa pöyristyttiin: "Noloa ja säälittävää Suomelta"
-
11:31
Oliver ja Helena ostivat unelmiensa saaren Suomesta pilkkahintaan: "Edullisempi kuin tavallinen tontti"
-
11:22
Lahden murhasta vangittiin jo viides epäilty – toimi aiemmin kuskina tuhopolttomatkalla
-
11:22
Poliisi vaatii miestä vangittavaksi murhasta – yhteys Lahden murhaepäilyyn
-
10:56
Podcast: Riina-Maija Palander esitteli vain sääriään erikoisessa missikisassa – tavoitteli paikkaa myös Miss Suomi -kilpailussa
-
10:35
Helikopteri ennennäkemättömästi ilmaan? Jopa Hornet-hävittäjillä spekuloidaan Veikkausliigassa
-
10:26
Pääministeri Orpo Tavion Ukraina-päätöksestä: Päätös ei muuta Suomen hallituksen ulkopoliittista linjaa
-
10:10
Vasemmistoliiton piirijohtajilta enemmän kannatusta Meriluodolle kuin Koskelalle
-
10:05
Pöllöraati Tavion yllätyspäätöksestä: "Synkältä näyttää tämän hallituksen viesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan"
-
10:04
Säässä tapahtuu nyt raju käänne – Pekka Pouta: Tämä on viikonlopun hyytävin hetki
-
10:01
SM-liigaseura TPS:ään liittyy kummallinen piirre – tästä on kyse
-
09:55
Kallion mysteerimötikästä paljastui porattaessa yllätys: "Kahdesta vaihtoehdosta se kiehtovampi"
-
09:51
Varusmiesliitto haluaa lisää terveydenhuollon henkilökuntaa varuskuntiin
-
09:47
Kuinka takseista saadaan turvallisia? Poliitikot vaativat tiukempia toimia
-
09:32
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
09:29
Lähteet: Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava P. Diddy on erityistarkkailussa
-
09:29
Autoilija, tarkista yksi oleellinen asia autostasi nyt – tästä suorituksesta rapsahti 12 päiväsakkoa
-
09:17
Heili Sirviölle, 13, muhkea stipendi – kaksi Pariisin suomalaismenestyjää palkittiin
-
09:08
Jättiveto supertähdeltä: "Tätä peliä on pelattu yli 200 vuotta, ja kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt tällaista temppua"
-
08:39
Valtteri Bottakselta kovaa puhetta
-
Lataa lisää