Kommentti: Tämä nainen on Usain Boltin veroinen olympiailmiö – kylmäävä hetki kasvatti auraa entisestään: "Siihen voi kuolla"

Kun Simone Biles kilpailee Pariisin olympialaisissa, viihde- ja urheilumaailman kirkkaimmat tähdet haukkovat henkeään katsomossa tavallisten kisafanien tavoin. Yhdysvaltalaisvoimistelijaa ympäröivää auraa ei voi olla huomaamatta, MTV Urheilun Ossi Karvonen kirjoittaa Pariisin Bercy Arenalta. 

Kun Biles saavutti 19-vuotiaana neljä olympiakultaa Rio de Janeirossa vuonna 2016, moni urheilun seuraaja kuuli yhdysvaltalaisvoimistelijasta ensi kertaa. Siitäkin huolimatta, että hänen palkintokaapistaan löytyi jo ennen tätä muun muassa kymmenen maailmanmestaruutta.

Pelkästään jo tuo MM-kultamitalien määrä riitti naisten telinevoimisteluhistorian ykköspaikkaan. Nykyään Bilesin MM-kultasaldo seisoo 23:ssa.

Olympialaiset ovat kuitenkin omassa luokassaan, kun puhutaan maailmanlaajuisesta näkyvyydestä ja urheilijan statuksen validoinnista. 

Kun pikajuoksija Usain Bolt rynnisti 100:n ja 200 metrin olympiavoittajaksi maailmanennätysajoilla Pekingissä 2008, mikään ei ollut ennallaan. Jamaikalaisen valtakausi – kaikkiaan kahdeksan olympia- ja 11 MM-kultaa – kesti aina vuoteen 2016 saakka. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Mutta Boltinkin kilpeen ehti tulla naarmuja. Ratasuoran MM-finaali Daegussa vuonna 2011 hämmästytti kaikkia. Jamaikan pikajuna otti varaslähdön ja täydellinen arvokisarekordi romuttui. Boltkin oli ihminen. 

Bilesin haavat ovat syvempiä, kivuliaampia.

"Olen hukassa liikkeideni kanssa"

Ensinnäkin hän oli yksi sadoista uhreista, joita Yhdysvaltojen voimistelumaajoukkueen lääkäri Larry Nassar käytti seksuaalisesti hyväksi toimenpiteidensä yhteydessä 18 vuoden aikana. 

Kisa-areenoilla Bilesin uran kylmäävin hetki tuli Tokion olympialaisissa kesällä 2021. 

– Hänellä on hämmästyttävä kehotietoisuus, jonka hän voi käynnistää tarvittaessa, kolminkertainen olympiavoittaja ja Bilesin entinen joukkuekaveri Aly Raisman ylistää Netflixin tuoreessa Biles-dokumentissa.

Tämä erityisominaisuus meni kuitenkin oikosulkuun Bilesin ensimmäisenä kisapäivänä koronapandemian hiljentämällä kisa-areenalla Tokiossa.  

Yhdysvaltalaisen harjoitussuoritus hypyssä meni täysin penkin alle. Kaikki hämmästyivät. 

Biles totesi välittömästi, että kyseessä oli vahinko, ja että kaikki on hyvin. Valmentaja Laurent Landi näki kuitenkin teeskentelyn läpi, ja Biles itsekin tiesi totuuden. 

– Sillä hetkellä tiesin, ettei kyse ollut vain yhdestä kerrasta, Biles toteaa dokumentissa.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Varsinaisessa kisahypyssä sama toistui. Peli oli pelattu. Biles keskeytti joukkuekisan, ja jätti tämän jälkeen myös telinekohtaisia kilpailuja väliin. Puomilta hän raapi pronssimitalin. Se oli valtaisa pettymys odotuksiin nähden. 

– Tilanne alkaa olla vaarallinen, sillä olen hukassa liikkeideni kanssa. Se voi tapahtua milloin vain uudestaan, Biles kyynelehti 12 tuntia joukkuekisan jälkeen nauhoittamallaan videolla. 

– Kutsumme sitä "twistieksi". Sen pitäisi olla kielletty sana, koska niiden kokeminen on niin inhottavaa.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Ilmiössä aivojen yhteys kehoon katoaa, mikä sekoittaa suorituksen rytmin, ja urheilija saattaa menettää suuntavaistonsa liikkeen aikana. Tämä voi olla äärimmäisen vaarallista. 

– En halua pelotella nuoria voimistelijoita, mutta sanon tämän silti: Siihen voi kuolla, vuoden 1992 olympiapronssimitalisti Betty Okino linjaa. 

– Ainoa tapa parantua on ottaa vapaata ja ymmärtää, miksi niin kävi. Useimmiten syy ei liity voimisteluun, valmentaja Landi jatkaa.  

Sylkykupista takaisin parhaaksi

Median ja yleisön reaktiot Bilesin olympiapettymykseen vaihtelivat laidasta laitaan. Huippu-urheilija sai ymmärrystä ja tukea, mutta vastapainoksi likatulva oli valtava. 

– Melua voi vaientaa vain tiettyyn pisteeseen saakka, Biles hymähtää. 

Häntä haukuttiin luovuttajaksi ja pelkuriksi, jonka olisi vain pitänyt purra hammasta ja suorittaa sen sijaan, että hän hylkäsi joukkuetoverinsa. 

Tässä puhutaan siis kaikkien aikojen palkituimmasta voimistelijasta, jonka mukaan on nimetty jo viisi liikettä. Bilesin takia on jopa rukattu sääntöjä, sillä hän tekee liikkeitä, joihin muut eivät pysty ja jotka on katsottu vaarallisiksi.

Tällaista urheilijaa kutsuu pelkuriksi vain täysi idiootti. 

Jos Biles olisi luovuttanut Tokion jälkeen, tarina ei olisi tullut valmiiksi. 

– Halusin lopettaa urani noin 500 000 kertaa, ja olisin tehnyt niin ilman läheisiäni. Tiesin, että siitä tulisi pitkä matka (takaisin huipulle), mutta minusta matka oli keskeneräinen.

– Nyt saan kirjoittaa oman loppuni. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Vuoden 2023 MM-kisojen neljä kultamitalia, Yhdysvaltojen mestaruuskisojen täydellinen dominointi viime touko-kesäkuussa sekä maan olympiakarsintojen läpäiseminen ovat nostaneet Bilesin takaisin jalustalle, jota haastajat yrittävät taas horjuttaa.

Jo sunnuntaina käyty karsintakilpailu osoitti, että nykyään 27-vuotiaan Bilesin kultajuna on tukevasti raiteillaan. Tiistain joukkuefinaalissa Biles hurmasi varsinkin hypyssä ja permannolla, mutta jätti yleisön ainakin vielä odottamaan harjoittelemaansa hirmuliikettä eritasonojapuilla. Siitä tulisi hänelle kuudes liike omiin nimiinsä, ja ensimmäinen kyseisellä telineellä.  

Biles saavutti viidennen olympiavoittonsa – ensimmäisen kahdeksaan vuoteen. Ja kisat Pariisissa ovat vasta alkutekijöissään. 

– Mielestäni hän kilpailee aivan omassa sarjassaan. Lajissamme ei ole koskaan ollut hänen kaltaistaan, eikä todennäköisesti tule enää koskaan olemaan, brittivoimistelija Ruby Evans summasi.

Tom Cruisen, Lady Gagan, Snoop Doggin, Ariana Granden, Serena Williamsin ja muiden maailmantähtien suuntaaminen Pariisin voimisteluareenalle pitkälti Bilesin takia alleviivaa tätä poikkeuksellisuutta. 

Bilesin vetovoimaa löytyy ani harvasta urheilijasta. Kun hän pyörii ilmassa omissa korkeuksissaan, tuntuu, että aika pysähtyy. Se on sykähdyttävä kokemus, aivan kuten Usain Boltin rennonletkeä ylivoima aikanaan.   

Lue myös:

    Uusimmat