Janette, 18, teki MM-nostoillaan historiaa – poikkeuksellista menestystä Suomeen: "Onhan tämä nyt ihan mahtavaa"

0:22img
Katso: Janette Ylisoini nosti raivoisan kannustuksen saattelemana alle 20-vuotiaiden MM-pronssia. Videon kuvaaja: Konsta Suoniemi.
Julkaistu 25.09.2024 07:02
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Janette Ylisoini ylsi painonnostossa historian ensimmäisenä suomalaisnaisena alle 20-vuotiaiden MM-mitaliin. Hän saavutti hienosti pronssia Espanjan Léonissa 71-kiloisten sarjassa maanantaina.

Ylisoini nosti alle 20-vuotiaiden MM-kilpailussa tempauksessa 104 kiloa ja työnnössä 124 kiloa, ja yhteistulos 228 kiloa toi hänelle 71-kiloisten painoluokassa kolmannen sijan. 18-vuotiaan suomalaisen saavutuksen arvoa nostaa se, että hän voi kilpailla ikäluokassaan vielä kaksi vuotta ja muut sarjan mitalistit olivat häntä vuotta aiemmin syntyneitä.

– Onhan tämä nyt ihan mahtavaa. Olen ensimmäinen suomalaisnainen, joka on näistä kisoista mitalin tuonut. Oli pitkän tähtäimen tavoite, että tehdään historiaa. Olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen valmentajille ja muille taustajoukoille, Juha Kukkosen luotsaama Ylisoini tunnelmoi Suomeen palattuaan puhelimitse.

Katso Ylisoinin upeat kisanostot ylälaidan videolta.

Viimeksi painonnoston alle 20-vuotiaiden MM-mitali oli ylipäätään tullut Suomeen vuonna 1999, jolloin Benjamin Pirkkiö saavutti pronssia 94-kiloisissa.

LUE MYÖS: Johannan, 38, penkkipunnerruksille kalpenee moni vahva mieskin – kaikkien aikojen suomalaistulos kohosi maagisiin lukemiin

Léonissa 71-kiloisten sarjan hopea meni Ecuadorin Damary Nazarenolle kolme kiloa Ylisoinia paremmalla yhteistuloksella 231 kiloa, ja Kanadan Charlotte Simoneau voitti kultaa 240 kilolla. Ylisoini laittoi viimeiseen työntöyritykseensä 128 kiloa, jossa onnistuminen olisi nostanut suomalaisen yhteistuloksen hopeasijalle, mutta siihen ei ollut pitkän odotusajan jälkeen enää puhtia.

– Kisassa oli tosi kova taso, yllättävän kova, Ylisoini luonnehti.

Ylisoinin tuloksella olisi esimerkiksi oltu Pariisin olympialaisissa yhdeksännellä sijalla. Ylisoini jäi olympiapaikasta 10 kilon päähän, mutta on tänä vuonna 18 vuotta täyttäneenä lajiinsa hyvinkin nuori.

Ei optimivalmistautuminen

DSCF5681 2

Janette Ylisoini poseerasi ylpeänä toisten menestyjien rinnalla mitaliviisikossa toisena oikealla.

Eikä MM-kisa ollut Ylisoinilta venymistä, vaan hänen oman luonnehdintansa mukaan perusvarmaa tekemistä. Ylisoini oli aiemmin tänä vuonna nostanut 71-kiloisissa Suomen ja Pohjoismaiden uudeksi naisten ennätykseksi 230 kilon yhteistuloksen 105 kilon tempauksella ja 125 kilon työnnöllä, ja harjoituksissa hän on yltänyt parhaimmillaan 233 kiloon (106+127 kilolla).

– Ennen kisaa ei hirveästi tiennyt, mitä odottaa. Se tiedettiin, että on kovia kilpakumppaneita, mutta hyvin mentiin imussa mukana.

Ylisoini oli vieläpä kilpaillut vasta kolme viikkoa aikaisemmin toisessa lajissaan klassisessa voimanostossa, jossa hän saavutti alle 18-vuotiaiden MM-pronssia 76-kiloisten sarjassa Maltan St. Paul's Baylla

JANETTE YLISOINI

  • 18-vuotias painonnostaja ja voimanostaja.
  • Edustaa keravalaista Voimailuseura Bodonosta.
  • Painonnoston Pohjoismaiden ennätykset 71-kiloisissa naisissa 105 kilon tempauksella, 125 kilon työnnöllä ja 130 kilon yhteistuloksella.
  • Klassisen voimanoston alle 18-vuotiaiden 76-kiloisten sarjan Pohjoismaiden ennätys jalkakyykyssä 173 kilolla. Ikäluokan Suomen ennätykset maastanostossa 185 kilolla ja yhteistuloksessa 440 kilolla. Penkkipunnerruksessa oma kilpailuennätys 85 kiloa.
  • On saavuttanut lajeissaan nuorten Euroopan mestaruuksia ja MM-mitaleita.
  • Valittiin Urheilutoimittajien Liiton äänestyksessä vuoden 2023 Suomen parhaaksi painonnostajaksi.

LUE MYÖS: Juuli Kostianin, 18, nostamasta nuorten ME-tuloksesta paljastui vielä hurjempi fakta – "On sitä aika vaikea uskoa"

Ylisoinista tuntui, ettei hän olisi aivan valmis painonnoston nuorten MM-karkeloihin. Suomalainen olisi mielinyt ihannetilanteessa enemmän valmistautumisaikaa, mutta sitä hän ei lopulta tarvinnut.

– Tämä kisa todisti, että perustekemisen taso on noussut. 

Kipsi kesällä kuukaudeksi

16.1.1047544160

Janette Ylisoini ei antanut käsivamman pysäyttää häntä.

Hiukan hiekkaa Ylisoinin rattaiden alle heitti kesän alussa treeneissä tullut kämmenluiden murtuminen. 

– Kipsi oli kuukauden. Kun se poistettiin, piti odottaa vielä pari viikkoa, että pääsi tankoon kiinni. Siinä tuli vähän katkosta treenikauteen nostojen osalta, mutta kyykkyähän minä sitten treenasin joka päivä. Kyykkytulos nousi sen vähän yli kuukauden aikana seitsemän kiloa.

Käsi parani, eikä takapakkia päässyt viisaan onnistuneella reagoinnilla syntymään.

– Kun pääsin takaisin nostojen pariin, huomasin olevani yleisesti vahvempi. Vahvat jalat ovat aina plussaa – se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Voimanostokisaaminenkin jatkuu

Painonnosto on Ylisoinin päälaji, jossa hän havittelee tulevaisuudessa olympiamenestystä. Aikuisten sarjoissa suomalaisnaiset eivät ole olympiamitaleille yltäneet, ja MM-mitaleja on saavuttanut vain 1990-luvulla huipulla ollut nykyinen Suomen Painonnostoliiton puheenjohtaja Karoliina Lundahl, joka voitti maailmanmestaruuksiakin.

– Pariisin kisat tulivat minulle vähän liian aikaisin – olen tosi nuori. Ei ollut kuitenkaan varmaa, onko painonnosto mukana vielä seuraavissa olympialaisissa, niin nyt täytyi laittaa kaikki peliin. Jos olisi tullut tosi hyvä onnistuminen, olisi voinut olla paikka saatavilla, Ylisoini sanoi ja jatkoi:

– Ensi kisoihin sitten. Sieltä ei ruveta pelkästään paikkaa hakemaan, vaan ihan menestystä.

Ylisoini on siltäkin osin kova urheilija, että hän on menestynyt kansainvälisesti myös voimanostossa, sivulajissaan, josta hän yhtä lailla nauttii. Voimanostosta Ylisoinilla on alle 18-vuotiaista MM-pronssin ohella vyöllään Euroopan mestaruus.

– On tosi kiva, että molemmissa pystyy pärjäämään vielä. Yritän kisata voimanostossakin niin pitkälle kuin intoa riittää.

Ylisoini kokee, ettei kaksi–kolme voimanostokisaa vuoteen kuormita häntä myöskään liikaa. 

– Treenaan olympianostoja, tempausta ja työntöä, mutta voimanostoon kuuluvaa kyykkyä minulla on lähes joka treenissä. Kun nyt voimanostokisat olivat tulossa, penkkiä ruvettiin vähän lisäämään ja tein sitä yhtä–kahta kertaa viikkoon kuukauden ajan. Maastanostoa kokeilin kaksi kertaa ennen kilpailua.

LUE MYÖS: Sofia Räihä, 23, nosti ylivoimaisesti MM-kultaa – himoittu haamuraja rikkoutui: "Tosi iso"

Voimanoston alle 18-vuotiaiden MM-pronssikisassaan Ylisoini saavutti 440 kilon yhteistuloksen, joka muodostui 170 kilon kyykystä, 85 kilon penkkipunnerruksesta ja 185 kilon maastanostosta. Ylisoini paransi jo nimissään olleita ikäluokan Suomen ennätyksiä yhteistuloksessa ja maastanostossa sekä teki penkissä oman ennätyksensä.

Ylisoini on voittanut painonnostossa aiemmin kaksi alle 17-vuotiaiden Euroopan mestaruutta niin tempauksessa, työnnössä kuin yhteistuloksessa. Hänellä on alle 17-vuotiaista yksistä kisoista tempauksen MM-pronssi ja työnnön ja yhteistuloksen MM-hopea sekä toisista kisoista tempauksen MM-hopea. Lahjakkuus saavutti MM-hopeamitaleja jo alle 15-vuotiaissa.

Tuoreimmat aiheesta

Voimailu