Tulipalossa kaiken menettäneelle suurperheelle tulvii apua – taustalla traaginen perhesurman yritys

lahjoitukset
Perheelle on saatu uusi elämä alkuun lahjoitusten turvin.
Julkaistu 26.10.2016 07:37
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

Viitasaarella kotinsa menettänyt perhe on hämmästynyt tuen määrästä. Ihmiset ovat lahjoittaneet heille kasoittain tavaroita, sillä perhe pakeni kotoaan öiseen metsään vain yöpuvut päällään.

Omakotitalo, johon perhe oli muuttanut vain paria kuukautta aiemmin, tuhoutui palossa kokonaan. Palossa menehtyi myös perheen kaksi lemmikkikäärmettä ja kaksi neljästä kissasta.

Tulipalo syttyi myöhään viime viikon keskiviikkona. Perheen äidin ystävä Päivi Paananen kuuli palosta heti torstaiaamuna, eikä aikaillut. Illalla oli Facebookissa pystyssä ryhmä ”Rakennetaan” perheelle uusi koti. Ja perjantaina aamulla ennen kahdeksaa Paanasen ovelle kannettiin ensimmäiset tavaralahjoitukset. Sen jälkeen onkin ollut yhtä mylläkkää.

– Yhdessä vaiheessa en mahtunut kulkemaan olohuoneessani, kun tavaraa oli niin paljon, Paananen iloitsee ja lisää olevansa otettu siitä, että niin monet ihmiset ympäri Suomea ovat halunneet auttaa.

Perheen äiti on Paanasen mukaan ollut avun määrästä aivan hämillään. Äiti kuuden lapsensa kanssa pääsi palon jälkeen muuttamaan kaupungin kerrostaloasuntoon, mihin Paananen apureineen on nyt toimittanut tavaraa.

14803298_10210894436622809_847233247_o

Ihmisten hyvä tahto yllätti myös kampanjan järjestäneen Päivi Paanasen. 

– Äiti ihmetteli, että miten häntä, paikkakunnalle vasta muuttanutta ihmistä, näin paljon autetaan.

Pikkutyttö sai pehmopupuja palaneiden tilalle

Perheelle on saatu jo muun muassa sängyt, mattoja, lakanoita, tyynyjä, verhoja ja vaatteita. Lisäksi monet ovat antaneet lahjakortteja. Paananen kertoo, että lahjoituksissa on ollut ensiluokkaista tavaraa; suuri osa jopa avaamattomina kaupan paketeissa.

Perheen pienet lapset jäivät kaipaamaan paitsi lemmikkejään myös rakkaita lelujaan. Paananen kertoo, että perheen pikkutytöllä oli ollut sänkynsä päällä 50 pehmopupua.

14796120_10210894401981943_1838625833_o

Viitasaarella kotinsa menettäneelle äidille ja kuudelle lapselle on kerätty tavaroita. 

– Siskontyttöni lapsella oli myös pupuja, joita hän ei koskaan kuvitellut kenellekään antavansa; vaali niitä kuin aarretta. Mutta hän jätti itselleen vain yhden pupun, muut halusi antaa tälle tulipalossa pehmonsa menettäneelle tytölle.

Perheelle kerätään yhä lahjoituksia. Keräyspaikka on nyt Viitasaaren seurakuntatalolla (Pappilantie 8), diakoniatoimistossa. Ovi on auki klo 9:00 eteenpäin. Klo 13:00 jälkeen soittakaa etukäteen ennen kuin tuotte.

Diakoniatoimistoon voi ottaa yhteyttä myös puhelimitse: Ansa Litendahl (050 5884905) ja Anneli Palonen (050 5884906).

Toinen lapsista puolestaan oli rakastanut pehmohirveään, kolmas pandoja. Niitäkin on nyt saatu. Onpa perheeseen viety pehmokäärmekin, jota lapset voivat nyt hoivailla lemmikin menehdyttyä. 

Paanasen ajatus siitä, että hän perjantain ja lauantain ajan keräilee kotiinsa tavaroita ja sunnuntain lepää, kääntyi päälaelleen. Nyt häntä auttaa Facebookin ylläpidossa siskontytär ja kuljetuksissa toinen ystävä.

kuva

Päivi Paananen keräsi aluksi ihmisten lahjoituksia omaan kotiinsa. 

Perheen isäpuoli vangittu

Viitasaarelaisen perheen omakotitalo tuhoutui keskiviikkoiltana tulipalossa täysin. Perheessä on kuusi lasta, joista neljä oli äitinsä kanssa kotona. Äiti lapsineen ehti paeta tulipaloa metsään.

Perheen isäpuoli vangittiin sunnuntaina talon sytyttämisestä todennäköisin syin epäiltynä. Isäpuoli oli soittanut ennen paloa vaimolleen ja uhannut tappaa naisen ja tämän kuusi lasta.

Poliisin mukaan alkoholilla oli osuutta tapahtumiin. Poliisi tutkii rikosta tuhotyönä, viitenä henkirikoksen yrityksenä ja laittomana uhkauksena. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa