Kuusihenkisen perheen koti tuhoutui tulipalossa – Janita-äiti on kiitollinen kaikesta avusta, mutta vihaviestit järkyttävät

Janita Nymanin perheen koti paloi poroksi
Janita Nymanin kuusihenkisen perheen koti tuhoutui tulipalossa asuinkelvottomaksi. Kuva lapsista otettu muutamia vuosia takaperin.Janita Nymanin kotialbumi
Julkaistu 13.07.2024 06:29
Toimittajan kuva
Nelli Hyttinen

nelli.hyttinen@mtv.fi

Joensuulaisen Janita Nymanin kuusihenkinen perhe menetti reilu viikko sitten tulipalossa koko omaisuutensa.

Perjantaina 5. heinäkuuta Janita Nyman istui miehensä ja perheen vanhimpien lasten kanssa kotonaan katsomassa elokuvaa, kun outo haju havahdutti heidät.

15-vuotiaat poikani ihmettelivät, palaako ulkona jokin. Pyysin heitä tarkistamaan, etteivät mieheni tuhkakupit olleet jääneet kytemään pihalle. 

Pojat lisäsivät kuppeihin vettä, mutta haju vain voimistui.

Lue myös: Yhdellä keinolla pienennät "radikaalisti" saunapalon riskiä

Jo seuraavassa hetkessä palohälytin aloitti korvia särkevän soittonsa.

– Tuntui kuin olisin irtautunut ruumiistani ja toiminut täysin alkukantaisten vaistojen varassa. 

Janita meni makuuhuoneeseen, jonne hän oli hetkeä aiemmin nukuttanut perheen 4-vuotiaan tyttären. Huone oli täynnä savua, eikä Janita nähnyt eteensä.

Sain kaapattua tytön syliini ja huudettua, että lapset nyt äkkiä ulos.

Kaikki tapahtui nopeasti. Huone, jossa Janitan nuorin lapsi nukkui, oli aivan palon alkupaikan, saunan, vieressä. Koko koti täyttyi hetkessä savusta.

– Matkalla ulos kaaduin. Onneksi sylissäni olleelle lapselle ei käynyt mitään.

Janita Nymanin perheen koti, tulipalo

Janita Nymanin puhelimesta löytyi kuvia tulipalon alkuhetkistä ja palossa tuhoutuneesta kylpyhuoneesta. 

Kun koko perhe oli päässyt ulos, isä yritti sammuttaa tulipaloa omin voimin. Tilanne oli kuitenkin edennyt liian pitkälle.

Vanhin poikani yritti päästä takaisin sisälle, kun luuli, että pikkusisko oli edelleen sängyssä nukkumassa.

Shokissa ollut perhe herätti rivitalon muut asukkaat ja soitti palokunnan paikalle. Kodista saatiin pelastettua ainoastaan vanhempien puhelimet ja perheen tärkeimmät lääkkeet.

Lue myös: Osaatko toimia oikein, jos kerrostalossa syttyy tulipalo? Asiantuntija kertoo tärkeän nyrkkisäännön

Suku ja tuntemattomat ihmiset riensivät apuun

Janitan perheeseen kuuluu hänen miehensä, 4- ja 12-vuotiaat tytöt, sekä kaksi 15-vuotiasta poikaa Janitan aiemmasta parisuhteesta.

Sekä Janitan että hänen miehensä vanhemmat ja sisarukset puolisoineen ovat olleet järkyttyneelle perheelle korvaamaton apu.

Pääsimme siskoni luokse viikonlopuksi ja veljeni lähti samoin tein Tampereelta auttamaan meitä. Myös mieheni perhe on tarjonnut meille mahdollisuutta yöpyä kodissaan sekä antanut meille vaatteita ja rahaa akuutimpaan hätään.

Janitan veli perusti perheen auttamiseksi myös tukikeräyksen, johon hän haki poliisilta luvan.

Maanantaina perhe pääsi joensuulaiseen hotelliin sosiaaliturvan maksusitoumuksella.

En tiedä, mihin olisimme joutuneet ilman perhettämme, sukuamme ja ystäviämme. 

Janita kertoo olevansa hämmästynyt siitä, miten paljon apua perhe on saanut sosiaalipalveluista. 

– Saamme Suomessa olla todella kiitollisia siitä, että tällaista apua on saatavilla.

Lisäksi perhe on saanut apua seurakunnalta, ja myös monet tuntemattomat yksityishenkilöt ovat auttaneet perhettä esimerkiksi antamalla heille vaatteita.

Joku oli käynyt jättämässä meille 100 euron lahjakortin ruokaan, uusia vaatteita, vihreitä kuulia ja kortin, jossa oli koskettava teksti: Tulevaisuus ei rakennu hetkessä vaan pienistä palasista, Janita hymyilee.

– Olen todella kiitollinen. Olen miettinyt, voinko todella ottaa kaiken tämän vastaan ja tarvitsemmeko tätä kaikkea. 

Läheiset ovat kuitenkin muistuttaneet, että apu on syytä ottaa vastaan. Eihän kuusihenkiselle perheelle jäänyt palon jälkeen yhtään mitään.

Lue myös: 4-vuotias Jere-poika hukkui perheen kesämökillä – suru ajoi äidin vuosia kestäneeseen syöksykierteeseen

Perhe on joutunut rasismin kohteeksi

Janita kertoo, että siinä missä suurin osa ihmisistä on tarjonnut pyyteettömästi apuaan, on perheen tilanne tuonut vastaan sen tosiasian, ettei rasismi ole kadonnut Suomesta.

Monet ovat kyseenalaistaneet tukikeräystämme ja kommentoineet sosiaalisessa mediassa, että kyse olisi huijauksesta, koska olemme romaneja. 

On pysäyttävää, että tällaisen hädän hetkellä annetaan rodun vaikuttaa siihen, miten ihmisiä kohdellaan.

Janita Nyman Joensuusta

Janita Nyman kertoo, ettei ole pystynyt tulipalon jälkeen syömään tai nukkumaan kunnolla. Tilanteesta entistä raskaamman tekee havainto siitä, että rasismin kohteeksi voi joutua hädänkin keskellä.

Janita ymmärtää, että keräys saattaa herättää epäilyksiä ihmisissä. Hän on silti pettynyt.

 – Olen pettynyt ihmisten käytökseen, koska alusta saakka keräyksellemme on ollut lupa poliisilta ja kaikki vaadittavat tiedot esillä julkisesti.

Osa ihmisistä on myös kommentoinut keräykselle asetettua tavoitesummaa, joka on 10 000 euroa.

Monen mielestä summa on liian suuri. Onhan se paljon rahaa, mutta pitää muistaa, että se on vain keräyksen katto. Kun miettii, että joudumme ostamaan tai etsimään lahjoituksista aivan kaiken, mitä kotiin tarvitaan, on 10 000 euroa äkkiä jopa aika pieni määrä rahaa.

Minulle tärkeintä on saada lapsille turvallinen ja kotoisa koti, jotta he voivat päästä yli kokemastaan traumasta.

Lue myös: SPR: Suurin osa Suomessa asuvista on todistanut rasismia, mutta alle puolet puuttuu siihen

"Sitten voin romahtaa"

Perheen tukimajoitus joensuulaisessa hotellissa päättyi eilen. Perhe kuitenkin sai asuntotarjouksen Joensuun kodeilta. 

– Toivottavasti pääsemme allekirjoittamaan vuokrasopimuksen pian ja rakentamaan uutta kotia.

Janita kertoo, ettei ole vielä pystynyt käsittelemään kaikkea tapahtunutta.

– Olen vielä shokissa, mutta tiedän, että minun on pysyttävä kasassa siihen asti, että asiat on hoidettu ja lapsilla on koti. Sitten voin hetkeksi romahtaa.

Oman jaksamisen lisäksi Janita on huolissaan lastensa pärjäämisestä. Janitan pojat ovat majoittuneet tulipalon jälkeen sukulaisten luona.

– On ollut varmasti hyvä, että he ovat päässeet pois kaiken tämän keskeltä. 

– Toinen pojista laittoi minulle viestiä, että oli nähnyt painajaista, jossa pikkusisko oli jäänyt nukkumaan tulipalon keskelle, eikä pelastunut. 

Kaikesta huolimatta Janita uskoo perheensä selviävän. Hän on erityisen kiitollinen siitä, että koko perhe säilyi tulipalosta hengissä.

– Ja edelleen uskon kaikista ihmisistä hyvää. Uskon, että ihmiset haluavat auttaa toisiaan, kun tarve tulee.

Lue myös: 16 vuotta koettua rasismia, eikä loppua näy – karu tilanne leikkipuistossa Espoossa: "Tyttäreni itki ja pojat näyttivät keskisormia kiroillen"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot