Puhemies Halla-aho kehotti kansanedustajia hillitsemään metelöintiä istuntosalissa.
Suomen vesihuolto ja huoli sen pysymisestä julkisessa omistuksessa sai tunteet kuumenemaan eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Kiihkeä keskustelu sai alkunsa, kun vasemmistoliiton Laura Meriluoto esitti kysymyksessään, että hallituksen luonnos uudeksi vesihuoltolaiksi jättää oven auki yksityistämiselle.
– Arvoisa ministeri Essayah, miksi tällainen mahdollisuus vesihuollon osuuksien myynnistä on jätetty tähän luonnokseen ja aiotteko te korjata tämän virheen? Meriluoto kysyi.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) korosti vastauspuheenvuorossaan, että hallitus aikoo nimenomaan estää vesihuollon yksityistämisen.
– Edustaja Meriluoto ei ymmärrä sitä, että nykytilanne on se, että tällä hetkellä kunta voi halutessaan myydä aivan kaiken kenelle tahansa. Tätä nimenomaisesti hallitus lähtee nyt torppaamaan, Essayah vastasi.
Essayahin mukaan nykyisen hallituksen politiikka eroaa tässä suhteessa edellisestä hallituksesta, jossa Meriluodon vasemmistoliittokin oli mukana.
– Meidän tahtotilamme nimenomaan on se, että me haluamme pitää vesihuollon julkisessa omistuksessa. Me emme halua yksityistää sitä tavalla, jota edellinen hallitus oli mahdollistamassa, Essayah tiivisti.
Lue myös: Kurvinen ja Sammallahti ottivat kiivaasti yhteen vesihuollon yksityistämisestä: "Minä olisin hoitanut homman"
Keskustelu loppui lyhyeen
Perussuomalaisten Petri Huru syytti kyselytunnilla oppositiota harhaanjohtavan tiedon levittämisestä vesihuoltolain uudistamisesta.
– Vesi ei saa joutua ulkomaisiin käsiin. Siksi tämä hallitus toimii ja puuttuu asiaan kiristämällä lainsäädäntöä, Huru sanoi.
Sekä Essayahin että Hurun puheenvuorot saivat vastaansa runsaasti välihuutoja oppositiosta, ja puhemies Jussi Halla-aho (ps.) kehottikin kansanedustajia hillitsemään meteliä istuntosalissa.
Protestointia istuntosalissa aiheutti myös se, että puhemies katsoi vesihuoltokysymyksen loppuunkäsitellyksi vain kahden kysymyksen jälkeen. Ärtymystä ei lievittänyt se, että kahdesta esitetystä kysymyksestä toisen esitti hallituspuolueen edustaja.
Oppositiossa on moitittu sitä, että hallitus ei ole turvaamassa vesihuollon osalta täyttä julkista omistusta vaan vain enemmistöosuuden. Opposition mukaan hallituksen lakiluonnos ei kunnioita Vesi on meidän -kansalaisaloitetta, joka on lakimuutoksen taustalla. Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen syyskuussa 2021.
Kyseessä on ensimmäinen kansalaisaloite, jonka eduskunta on hyväksynyt yksimielisenä.