Tunturiralli päättyi Kalle Rovanperän ylivoimaiseen voittoon – SM1-luokan ykkössija ratkesi dramaattisella tavalla viimeisellä ek:lla

4:50img
Tallipäällikkö Tommi Mäkinen kertoi torstain Urheilugaalassa, minkälaisessa tilanteessa Toyota lähtee tulevaan MM-rallikauteen.
Julkaistu 18.01.2020 17:40
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Kalle Rovanperä voitti perjantaina ja lauantaina ajetun, jo 55. kerran järjestetyn Tunturirallin täysin odotetusti.

Toyota Yaris WRC:llä kilpaillut Rovanperä oli Rovaniemen lumisilla teillä täysin ylivoimainen. Mukana oli yhteensä vain kolme WRC-autoa, ja SM-sarjan ykkösluokassa ajetaan huomattavasti hitaammilla R5-autoilla.

Yleiskilpailun toiselle sijalle ja SM1-luokkavoittoon nousi dramaattisesti viimeisellä ek:lla Teemu Asunmaa, joka hävisi Rovanperälle kolme ja puoli minuuttia.

Yhdeksän ek:n jälkeen tukevasti kakkossijalla ollut Emil Lindholm menetti rallin päätöspätkällä yli puolitoista minuuttia ja putosi yleiskilpailun neljännelle sijalle. Myös kahden vuoden takainen Tunturi-voittaja Eerik Pietarinen kipusi viime vuonna ykkössijan vieneen Lindholmin edelle lopputuloksissa.

Rovanperä vei nimiinsä kahdeksan rallin kymmenestä erikoiskokeesta. Asunmaa kuittasi pohjat kolmannella ek:lla, kun Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen unohtivat poistaa keulamuovin, jota pidetään autossa siirtymillä. Kun lämmöt nousivat pätkällä liiaksi, Rovanperä joutui pysähtymään ja Halttunen kävi nyppäämässä muovin pois.

Perjantain päättäneellä, Mäntyvaaran raviradan ympäristössä ajetulla yleisöerikoiskokeella nopein oli Lindholm.

LUE MYÖS: Tommi Mäkinen on nähnyt Kalle Rovanperältä jo erittäin lupaavia pilkahduksia – "Hän on ajanut todella kovaa"

Toisen kerran Tunturissa kilpaillut Valtteri Bottas kiidätti Citroën DS3 WRC:nsä yleiskilpailun yhdeksännelle sijalle. Bottas hävisi Rovanperälle kymmenen minuuttia.

Suuri osa erosta tuli perjantain päättäneellä yleisö-ek:lla, kun Bottas lipsautti autonsa puuhun. Rytäkkään kului aikaa yli kolme minuuttia.

Lopputulokset:

1. Kalle Rovanperä (WRC)

2. Teemu Asunmaa (R5) + 3:27,6

3. Eerik Pietarinen (R5) + 4:15,9

4. Emil Lindholm (R5) +4:38,9

5. Esa Ruotsalainen (R5) +5:58,8

6. Niclas Grönholm (R5) + 7:41,5

7. Jukka Kasi (R5) + 9:06,8

8. Juuso Metsälä (R5) + 9:45,0

9. Valtteri Bottas (WRC) + 9:54,1

10. Marko Uutela (R5) + 10:22,8

Taneli_Niinimaki-7012

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen pääsivät ottamaan tuntumaa uuteen kilpa-autoonsa, Toyota Yaris WRC:hen. Ensi viikolla he kilpailevat Monte Carlon MM-rallissa. KUVA: Taneli Niinimäki/AKK

Tuoreimmat aiheesta

Ralli