Tuntuuko, että iniseviä verenimijöitä on erityisen paljon? Havainto on oikea ja sama jatkuu – "Kuoriutuneet hyttyset odottavat hyökkäystä parkissa"

0:50img
Julkaistu 05.06.2018 11:29
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Monesta saattaa tuntua, että verenhimoiset hyttyset ovat pölähtäneet yllättäen taas riesaksemme – ja niitä tuntuu olevan vielä tavallista enemmän.

Katso videolta asiantuntijan vinkit hyttysten karkottamiseen pihapiiristä!

Hyttysasiantuntijan mukaan havainto on oikea.

– Meillä oli pidempi lämpöjakso, joka vaikutti siten, että nyt voi Etelä-Suomessa ja Savossa asti olla paljon hyttysiä, kertoo Kainuun elykeskuksen hyönteistutkija Reima Leinonen.

– Kuoriutuminen kiihtyi niin, että se tapahtui nopeasti lyhyellä ajalla.

Lue myös

10632224

Kannattaako hyttysiä huitoa? Tähänkin on nyt vastaus – voi pelastaa sinut kesäriesalta

Leinosen mukaan tänä kesänä hyttysiä ei välttämättä ole tavanomaista enempää, vaan aiemmin pidemmälle jaksolle ajoittunut kuoriutuminen on nyt tapahtunut lyhyemmässä ajassa.

– Kokonaisyksilömäärä voi jäädä pienemmäksi, Leinonen kertoo.

Inisijät odottavat hyökkäystä parkissa

Hyttysgurun mukaan pitkän lämpöjakson jälkeinen viilentyminen hillitsee hyttysten kuoriutumista ja jo kuoriutuneiden intoa hyökätä ihmisten kimppuun.

– Ne, jotka ovat jo kuoriutuneet, odottavat hyökkäystä parkissa ja lentävät, kun tilaisuus koittaa ja ilma lämpenee.

Katso myös

Saatko hyttysten pistoista jäätävän kokoisia paukamia? Tästä se johtuu

Asiantuntijan mukaan Suomessa on noin 40 hyttyslajia, joista neljä kiusaavat kesänviettäjiä eniten. Näitä ovat metsähyttynen, korpihyttynen, taigahyttynen ja lännenhyttynen.

Kiusankappaleita esiintyy Leinosen mukaan joka puolella Suomea eikä voida sanoa, että jokin alue olisi pelkästään tietyn hyttyslajin reviiriä.

– Valta-asemat voivat vaihtua eri puolilla Suomea, ja niissä on luonnollisia kannanvaihteluja.

Toimi näin, jos inhoat hyttysiä

Hyttysiä vastaan on markkinoilla tarjolla monenlaisia karkottimia, mutta hyönteisasiantuntija antaa yhden, hänen mielestään parhaan vinkin.

– Paras on se, että pystyt olemaan cool! Mitä rauhallisempi olet, sitä vähemmän erität hiilidioksidia ja pintaverenkiertosi on rauhallisempaa.

Leinosen mukaan hyttyset suuntaavat varmasti huitovan ihmisen kimppuun, koska silloin hengitystiheys kasvaa ja ihminen levittää enemmän hiilidioksidia sekä pintaverenkierto tehostuu ja iho lämpenee.

Vaatteiden värillä ei ole väliä

Omassa pihapiirissä hyttysiä lisääviä tekijöitä ovat puutarhapensaiden ja kosteiden vesiaiheiden määrä sekä tuulensuojainen ympäristö.

Leinonen tyrmää väitteen, jonka mukaan vaatteiden värillä olisi merkitystä hyttysiin.

Joskus kuulee sanottavan, että hyttyset karttaisivat enemmän vaaleita värejä kuin tummia. Tämä ei hänen mukaansa kuitenkaan pidä paikkaansa.

– Niitä kiinnostaa vain hiilidioksidi, ja se, että pintaverenkierto on lämmin.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa