Suomen hyttysten määrä on käsittämätön: Yksin pohjoisen soilla syntyy 21 000 miljardia hyttystä

0:50img
Julkaistu 06.06.2018 06:27
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Hyttysiä on ollut liikkeellä sankoin joukoin. Syynä on lämmin sää, joka on saanut hyttysten munat kuoriutumaan yhdellä kertaa.

Katso videolta parhat vinkit hyttysten karkottamiseksi pihapiiristä!

– Meillä oli pidempi lämpöjakso, joka vaikutti siten, että nyt voi Etelä-Suomessa ja Savossa asti olla paljon hyttysiä, kertoo Kainuun elykeskuksen hyönteistutkija Reima Leinonen.

Pohjoisen soilta tulee 21 000 miljardia hyttystä

Laskennallista faktatietoa hyttysten kokonaismäärästä ei ole tiedossa. Leinonen kuitenkin tehnyt karkean arvion Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun suoalueilta.

– On laskettu erittäin karkea arvio, joka ei ole fakta eikä sitä voi yleistää. Sen mukaan Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan suoaluilta tulee 21 000 miljardia hyttystä.

– Niistä lentää yksi kolmannes juhannuksen tienoilla eli noin 7000 miljardia hyttystä, hyönteistutkija kertoo. 

Leinosen mukaan hyttysten kokonaismäärään vaikuttaa se, miten muninnan kannalta tärkeät paikat pysyvät kosteina.

Toimi näin, jos inhoat hyttysiä

Hyttysiä vastaan on markkinoilla tarjolla monenlaisia karkottimia, mutta hyönteisasiantuntija antaa yhden, hänen mielestään parhaan vinkin.

– Paras on se, että pystyt olemaan cool! Mitä rauhallisempi olet, sitä vähemmän erität hiilidioksidia ja pintaverenkiertosi on rauhallisempaa.

Leinosen mukaan hyttyset suuntaavat varmasti huitovan ihmisen kimppuun, koska silloin hengitystiheys kasvaa ja ihminen levittää enemmän hiilidioksidia sekä pintaverenkierto tehostuu ja iho lämpenee.

Vaatteiden värillä ei ole väliä

Omassa pihapiirissä hyttysiä lisääviä tekijöitä ovat puutarhapensaiden ja kosteiden vesiaiheiden määrä sekä tuulensuojainen ympäristö.

Leinonen tyrmää väitteen, jonka mukaan vaatteiden värillä olisi merkitystä hyttysiin.

Joskus kuulee sanottavan, että hyttyset karttaisivat enemmän vaaleita värejä kuin tummia. Tämä ei hänen mukaansa kuitenkaan pidä paikkaansa.

– Niitä kiinnostaa vain hiilidioksidi, ja se, että pintaverenkierto on lämmin.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa