Suurin osa ihmisistä saa hyttysen pistosta pienen paukaman, mutta kaikki eivät ole näin onnekkaita.
Kun hyttynen pistää, sen sylkeä kulkeutuu ihon alle. Suurin osa ihmisistä saa pistosta pienen paukaman, mutta kaikki eivät ole näin onnekkaita. Refinery29.com haastatteli ihotautien asiantuntijoita valottaakseen, miksi hyttysen pistosta aiheutuu joillekin ihmisille suuria paukamia.
Hyönteisten pistoista ja puremista syntyy punotusta ja turvotusta ötökän myrkyn tai syljen ärsyttävien aineiden takia. Myrkkyreaktio kestää tunteja tai päiviä, mutta myrkylle ja syljelle voi myös herkistyä. Allerginen reaktio on voimakkaampi ja kestää tavallisesti kauemmin.
Tiesitkö? Noin viisi prosenttia suomalaisista ei saa hyttysten pistoista minkäänlaista reaktiota!
Hyttysallergiassa pistokohtaan ilmestyy välittömästi nokkospaukama, joka katoaa muutamassa tunnissa. Reaktio kuitenkin voimistuu myöhemmin uudelleen ja saattaa kestää päiviä, tai jopa viikkoja. Allergisille pistoksesta voi kehittyä jopa rakkula.
Mitä kauemmin hyttynen imee, sitä enemmän sylkeä ihon alle erittyy. Pistoskohtaa ei saisi raapia tai kosketella; sen sijaan siihen voi painaa jääpakkauksen, joka vähentää kutinaa.
Pistoja voi hoitaa hydrokortisonivoiteella tai antihistamiinia sisältävällä puikolla.
Lähde: Refinery29.com, Terveyskirjasto.fi
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.