Tuomas Pelkonen, 40, on syntynyt vanhoillislestadiolaiseen perheeseen. Lapsuutensa yhteisön jäsenenä viettänyt Pelkonen ei kuitenkaan tuntenut kuuluvansa yhteisöön ja päätti erota siitä teini-ikäisenä.
Heti rippikoulun jälkeen vuonna 1994 Tuomas Pelkonen teki päätöksen erota lestadiolaisesta yhteisöstä. Urheilullisella pojalla asia oli kytenyt sisällä jo pidemmän aikaa, ja tuntemusta vahvisti hänen ystävänsä, jotka eivät kuuluneet yhteisöön.
– Alkoi olla sen verran ahdasta ja ristiriitaista pysyä kaveriporukassa ja kuulua samalla lestadiolaisyhteisöön, niin se oli aika luonteva lähtö. Nuorena haluaa elää ja kokea, tiivistää Pelkonen tuntemuksiaan eropäätöksen taustalta.
Pelkonen kuvailee eroamisen olleen ilmoitusluontoinen asia, jossa ei ollut epäselvyyksiä. Hän oli tehnyt eroa yhteisön kulttuurista jo jonkin aikaa, joten asia ei tullut täytenä yllätyksenä hänen vanhemmilleenkaan.
Kuitenkaan eroaminen ei ollut nuorelle pojalle täysin helppoa, sillä hänen vanhempansa eivät pystyneet hyväksymään päätöstä ja tukemaan 14-vuotiasta poikaansa.
– Tietynlainen kriisi, jossa isä ja äiti eivät pysty olemaan poikansa tukena. He kuuluvat yhteisöön toivoen myös lapsensa kuuluvan siihen.
14-vuotias poika oli kuitenkin päätöksensä tehnyt. Pelkonen asui armeijaan asti normaalisti kotona, minkä jälkeen hän muutti omilleen.
Eropäätöksen jälkeiset ajat eivät olleet pelkästään ruusuilla tanssimista, sillä hänet oli koko elämänsä kasvatettu lestadiolaiseen kulttuuriin kuuluvien uskomusten mukaan.
"Mieleni valtasi ajatus, että jos nyt kuolen, en pääse taivaaseen"
Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertoo, että heidän vertaistukiryhmissään on vuositasolla kävijöitä noin 800–900 henkilöä. Valkilan mukaan heitä lähestyvät useimmiten henkilöt, jotka ovat irtaantumassa uskonnollisesta yhteisöstä.
Yhteydenottaja käy usein läpi suurta kriisiä, sillä yhteisö voi olla hyvin kontrolloiva, mikäli yhteisöä kritisoidaan tai siitä halutaan irtaantua.
Pelkosen mukaan ihmiselle pystyy uskottelemaan kaikenlaisia asioita. Hänet oli kasvatettu uskomaan, että uskovaiset pääsevät taivaaseen ja kaikki muut joutuvat tulimereen eli helvettiin. Tämä ajatus jäi kalvamaan hänen mieltään pidemmäksi aikaa.
– Eron jälkeisenä aikana välillä iltaisin mielen valtasi ajatus, että jos nyt kuolen, en pääse taivaaseen. Ne ovat niitä ajatuksia, joita sinulle on syötetty koko elämäsi ajan, kertoo Pelkonen.
Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä on useita sääntöjä, joita yhteisöön kuuluvien tulee noudattaa.
– Näistä näkyvin on varmasti ehdoton ehkäisykielto, jonka myötä naisia on nimitelty synnytyskoneiksi. Liikkeeseen kuuluvat naiset eivät kuitenkaan koe itseään millään tasolla sellaisiksi, sillä he kokevat elävänsä yhteisössä täyttä elämää, painottaa Pelkonen.
Monet muutkin säännöt, kuten säädelty pukeutumistyyli ja meikkien käyttökielto on kohdennettu lähinnä naisille, mutta Pelkonen haluaa muistuttaa myös miehen tai pojan voivan ahdistua yhteisön asettamien sääntöjen takia.
Television katselu on yhteisössä kiellettyä, minkä takia Pelkonen kasvatettiin lapsena kokemaan syyllisyyttä sen katselemisesta.
– Muistan salaa katsoneeni televisiosta Albertvillessä järjestettyjä Olympialaisia, joissa 16-vuotias mäkihyppääjä Toni Nieminen hyppäsi olympiakultaa, muistelee Pelkonen.
– Nykyään urheilua katsotaan vapaammin televisiosta, ja sitä pystyy seuramaan myös kännyköiden kautta, lisää Pelkonen.
Kiellettyjen asioiden listalla on myös joukkueurheilun harrastaminen ja urheilutapahtumien seuraaminen paikan päällä. Nykyään jääkiekkojoukkue Kärppien otteluiden katsomossa voidaan kuitenkin nähdä liikkeen jäseniä.
Pelkosen mukaan ajat yhteisössä ovat muuttuneet, vaikka opetuksen ei myönnetä muuttuneen.
– Alkoholi on tietenkin kielletty, mutta tupakka on sallittujen listalla. Yhteisössä on varmaan aikoinaan ollut johtoon kuuluva puhujamies, joka on ollut vannoutunut tupakoitsija, ja siksi sitä ei ole kielletty, arvelee Pelkonen.
Pelkosen mukaan lestadiolaisessa yhteisössä ei kuitenkaan ajatella, että heillä olisi sääntöjä tai mikään olisi kielletty. Uskovainen ei vaan halua tehdä tiettyjä asioita. Näin Pelkonen muistaa itsekin aikoinaan ajatelleensa mutta ajettelee nykyisin päinvastoin.
– Jos kuitenkin jonkin normin rikkomisesta on luvassa rangaistuksen kaltaisia seurauksia, niin onhan se silloin kielletty. Silloin on ihan sama, millä sanaleikeillä asiaa yritetään kiertää, toteaa Pelkonen.
"Asia menee vaikeammaksi, mitä vanhempana jättää yhteisön"
Uskontojen uhrien tuki UUT ry ylläpitää monenlaisia vertaistukiryhmiä, kuten veraistukitapaamisia ja Facebookin salaisia ryhmiä, joihin kuuluu noin tuhat jäsentä.
Ryhmissä keskustellaan samaan tapaan kuin kasvokkain kokoontuvissa ryhmissä. Tämän lisäksi Suomen mielenterveys seura ylläpitää Tukinet-palvelua, jossa Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n kanssa pystyy keskustelemaan anonyymisti.
– Uskonnolisesta yhteisöstä lähteneille yhteisön ulkopuolinen kulttuuri voi olla täysin vieras, ja siihen tottuminen voi ottaa pitkänkin ajan, kertoo Valkila.
Pelkonen haluaa kannustaa kaikkia hengelliseen yhteisöön kuuluvia, joilla on herännyt ajatuksia yhteisöstä lähtemisen suhteen.
– Jos yhteisössä haluaa roikkua vain siksi, ettei tuottaisi yhteisölle tai vaikka äidilleen pettymystä, niin se on väärä motiivi. Meillä on vain yksi ainoa elämä, joka voi olla tosi hyvää, sanoo Pelkonen.
Hän suosittelee turvautumaan vertaistukeen.
– Asia menee vain vaikeammaksi, mitä vanhempana yrittää jättää yhteisön. Minä lähdin 14-vuotiaana, jolloin lähtö oli suhteellisen kivuton, korostaa Pelkonen.
Hänen mukaansa lestadiolaisessa yhteisössä mennään tyypillisesti naimisiin noin 20-vuotiaana. 30-vuotiaana perheellä voi olla jo vaikka kuusi lasta sekä laaja suku ja verkosto ympärillä, jolloin yhteisöstä poislähteminen on huomattavasti hankalampaa.
"Uhreilta pitäisi pyytää anteeksi"
Rikospoliisina toimiva Pelkonen on tunnettu rankoista urheilutempauksistaan, joita hän on tehnyt hyväntekeväisyyden nimissä. Vuonna 2015 hän keräsi hyväntekeväisyysvaroja Hyvinkään ampumisessa loukkaantuneelle pollisikollegalleen, Heidi Foxelille.
Maaliskuussa Pelkonen on toteuttamassa jälleen fyysisesti rankan hyväntekeväisyystempauksen – tällä kertaa hän suorittaa ensimmäisen talvilajiultransa.
Hoitokokoushiihto-nimeä kantava tempaus järjestetään Oulussa, jossa sijaitsee SRK:n eli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry:n pääkonttori.
Tarkoituksena on hiihtää vuorokausi putkeen ja ylittää 200 kilometrin hiihtomatka. Suoritus on todella kunnianhimoinen, sillä Pelkosen pisin hiihtomatka ennen projektin alkua oli 34 kilometriä.
Hoitokokoukset juurtavat juurensa 1970-luvulle, jolloin vanhollislestadiolaisen liikkeen yhteisössä vakiinnutettiin käytäntö, jonka tarkoituksena oli harjoittaa liikkeen sisäistä seurakuntakuria.
– Siellä kurmuutettiin ja painostettiin ihmiset SRK:n vallan alle. Nämä ovat olleet monille ihmisille traumaattisia kokemuksia, eivätkä he välttämättä ole koskaan saaneet hyvitystä kokemalleen kohtelulle. Ihmisiä on painostettu tahdonvastaisesti asioihin, kertoo Pelkonen.
Tapahtuman päätavoitteena on, että aiheesta oltaisiin valmiita puhumaan viimein rehellisesti. Tällä hetkellä historialliset tosiasiat ja SRK:n venkoilu asian kanssa ovat ristiriidassa keskenään.
– Vastuu kuuluu hoitokokousmenetelmät kehittäneelle ja kokouksia johtaneelle SRK:n johdolle, joka on aiheuttanut todella paljon henkistä kärsimystä ympäri Suomea, korostaa Pelkonen. Osa uhreista tappoi itsensä, moni joutui psykiatriseen hoitoon ja moni on edelleen traumatisoitunut kohtelustaan.
Pelkosen mukaan kyseiset käytännöt ovat edelleen olemassa vanhollislestadiolaisessa yhteisössä.
– Näiden kristillisestä yhteisöstä erotettujen jäsenten kohtelu on ollut todella myötätunnotonta. Heiltä kuuluisi pyytää anteeksi, vastuullisen johdon toimesta ja järjestönä.