Tuore raportti: Ilmastonmuutos mullistaa maailmankarttaa – jopa 216 miljoonaa voi joutua jättämään kotinsa

9:20img
Pandemian aiheuttama päästöjen väheneminen ei ole hidastanut vääjäämättä etenevää ilmastonmuutosta.
Julkaistu 14.09.2021 05:31

MTV UUTISET - STT

Kolmen vuosikymmenen aikana jopa 216 miljoonaa ihmistä voi ilmastonmuutoksen seurausten takia joutua jättämään kotinsa ja muuttamaan maansa sisällä, varoittaa Maailmanpankki.

Sen mukaan vähentynyt maataloustuotanto, vesipula, merenpinnan nousu ja muut ilmastonmuutoksen haittavaikutukset ajavat ihmiset jättämään kotinsa. 

Maailmanpankin kestävän kehityksen varajohtaja Jürgen Vögele sanoo, että ilman päättäväisiä toimia maailmaan voi syntyä ilmastosiirtolaisuuden keskittymiä seuraavan vuosikymmenen aikana.

Tuoreen raportin mukaan vuoteen 2050 mennessä esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 86 miljoonaa ihmistä on voinut joutua muuttamaan. Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa voi olla viisi miljoonaa eli lähes Suomen väkiluvun verran ilmastosiirtolaisia.

5:03img

Katso myös: Näin ilmastonmuutos vaikuttaa Suomen säihin tulevaisuudessa.

Tuoreimmat aiheesta

Ilmastonmuutos