Egyptin tupakanvalmistajien liitto ehdottaa kannabiksen laillistamista. Aloitetta perustellaan taloudellisesti. Liiton mukaan valtio saisi laillisesta huumeesta verotuloja ja säästäisi kannabiskaupan vastaiseen taisteluun käyttämänsä rahat.
Kannabistuotteiden käyttäjät löytävät monia perusteluja laillistamiselle.
– Kannabis on nyt laitonta, mutta laittomuus ei estä ketään käyttämästä sitä. Nyt laittomuudesta hyötyvät poliisit, jotka keräävät käyttäjiltä ja myyjiltä "suojelurahaa", väittää 32-vuotias insinööri Ahmed STT:lle Kairossa.
Ahmed uskoo, että saatavilla olevien kannabistuotteiden laatu paranisi laillistamisen ansiosta.
– Kannabis ei aiheuta aggressiivisuutta. Heroiini ja vaikkapa tramadoli ovat oikeasti vaarallisia, sanoo 45-vuotias Karim.
Karim kertoo käyttäneensä kannabistuotteita yli 20 vuoden ajan viikoittain.
Sekä Karim että Ahmed sanovat kannabistuotteiden käytön olevan yleistä etenkin egyptiläisten miesten keskuudessa yhteiskuntaluokasta riippumatta.
Kritisoijat vertaavat asekaupan laillistamiseen
Joka kolmas egyptiläinen polttaa tupakkaa
–Egyptiläiset ovat arabimaiden ahkerimpia tupakoitsijoita. Egyptissä poltetaan noin 19 miljardia savuketta vuodessa.
–Tupakkaa polttaa noin 30 prosenttia Egyptin 90 miljoonasta kansalaisesta.
–Maailman terveysjärjestön WHO:n vuoden 2009 arvion mukaan Egyptissä noin kolmannes kuolemaan johtavista syöpätapauksista liittyy tupakointiin.
–Tupakan hintaa on korotettu Egyptissä lyhyessä ajassa jo kolmasti. Nykyisin halvin tupakka-aski maksaa noin puolitoista euroa eli 12,5 Egyptin puntaa. Egyptin tilastokeskuksen tuoreen tutkimustuloksen mukaan noin 50 prosenttia egyptiläisistä elää köyhyydessä 13,9 punnalla päivässä.
Egyptin tupakanvalmistajien liiton mukaan maassa myydään hasista vuosittain noin viiden miljardin euron arvosta. Valtio käyttää noin 120 miljoonaa euroa joka vuosi hasiskaupan vastustamiseen, kertoi liiton johtaja Osama Salama Daily News -sanomalehdelle.
Hän ehdottaa kannabistuotteiden laillistamista taloudellisista syistä.
– Ehdotuksemme kannabiksen laillistamisesta auttaisi valtion taloutta kannabistuotteiden myyntiveron kautta, Salama sanoi.
Terveysviranomaiset vastustavat ehdotusta. Egyptin sosiaalisen solidaarisuuden ministeriön mukaan laillistaminen olisi vakava uhka yhteiskunnalle. Ministeriö muistuttaa hasiksen käytön olevan yksi suurimmista syistä liikenneonnettomuuksiin.
– Jos raha olisi ainoa tärkeä asia, meidän pitäisi laillistaa myös prostituutio ja asekauppa. Hasiksen laillistaminen on vitsi, sanoi päihdetutkija Mahmoud Saleh Daily Newsille.
Huumeidenkäyttäjien määrä kasvaa
Asiantuntijoiden mukaan huumeiden käyttö on kasvanut tammikuun 2011 vallankumouksen jälkeen. Erityisesti vahvan keskushermostoon vaikuttavan kipulääkkeen tramadolin väärinkäyttö on kasvanut viime vuosina.
Egyptin terveysministeriön viime kesänä julkaiseman tiedotteen mukaan huumeriippuvaisia on Egyptissä 2,5-3,2 miljoonaa. Vuonna 2012 terveysministeriö arvioi, että 20-30 prosenttia egyptiläisistä käyttää alkoholia ja kannabistuotteita.
Egyptissä tuotetaan lehtitietojen mukaan vuosittain 18 miljoonaa kiloa hasista ja 73 miljoonaa kiloa marihuanaa. Maailmanlaajuisessa hasistuotannon vertailussa Egypti sijoittuu 12. sijalle, kertoo YK:n huume- ja rikosjaosto UNODC:n raportti.