Turismi romahti jopa 90 prosenttia kreikkalaissaarella – asenteet muuttuneet epäilevän pelokkaiksi

1:36img
Julkaistu 10.03.2016 21:46

MTV UUTISET

Kreikan toiseksi suurin saari Lesbos on kokenut valtavan romahduksen turistimäärissä pakolaisvirran takia. Matkanjärjestäjät puhuvat jopa 80-90 prosentin pudotuksesta.

Lesbokselta raportoiva MTV:n toimittaja Petri Saraste kertoo, että ensi lomakaudesta odotetaan ennätyssurkeaa.

– Kotimaiset alukset on kansoitettu pakolaisilla. Kuten myös matkatoimistot.

Turismin romahduksesta huolimatta monet paikalliset ovat suhtautuneet tulijoihin suopeasti ja auttavaisesti. Vähitellen asenteet ovat kuitenkin muuttuneet.

– Asenteet ovat muuttuneet epäilevän pelokkaiksi ja kaaoksen keskellä myös kriittisiksi, toteaa Saraste.

Kalastaja George Skamnias kertoi Sarasteen haastattelussa, ettei olisi ikinä uskonut, että tällaista voisi tapahtua.

– Tänne tuli jo vuosia sitten joitakin ihmisiä, mutta ei 6000-7000 päivässä tällaiseen pieneen kylään, hän sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset