Video: Turkkilaisen asevalmistajan päämajaan tehdyssä iskussa kuoli kolme – epäillään terroriteoksi

Turkissa lähellä Ankaraa on tapahtunut suuri räjähdys ilmailu- ja avaruusalan laitteistoja valmistavan yrityksen pääkonttorin edustalla. 

Tiedotusvälineet kertovat kovasta räjähdyksestä paikalla ja näyttävät kuvamateriaalia tulituksesta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Turkin sisäministerin Ali Yerlikayan mukaan kyseessä on terrori-isku ja kuolonuhreja ja haavoittuneita on useita.

Sisäministeri täsmensi myöhemmin, että kuolleita on kolme ja haavoittuneita 14. Lisäksi ministeri kertoo kahden hyökkääjän kuolleen.

– Valitettavasti meillä on marttyyreja ja loukkaantuneita, Yerlikaya sanoi viestipalvelu X:ssä.

Marttyyri-termiä käytetään usein kuolleista sotilaista tai poliiseista.

Räjähdyksen ja sitä seuranneen ammuskelun syy on yhä epäselvä. Joidenkin mediatietojen mukaan kyseessä oli itsemurhaisku. Paikallinen Habertürk TV puhui jossain vaiheessa myös panttivankitilanteesta.

Hyökkääjät tulivat taksilla?

Ensitietojen mukaan hyökkäyksen teki useampi asemies, jotka saapuivat paikalle taksilla, kertoo brittilehti Guardian.

Paikallisen television kuvamateriaalissa näkyy reppua kantavia mustiin pukeutuneita ihmisiä, jotka ampuivat sivullisia.

Istanbulissa on Guardianin mukaan meneillään tärkeä puolustus- ja ilmailuteollisuuden messutapahtuma. Tapahtumassa vieraili tällä viikolla myös korkea ukrainalaisdiplomaatti.

Mikä TUSAS?

TUSAS on yksi Turkin tärkeimmistä puolustus- ja ilmailualan yrityksistä. Yhtiön pääkonttori on Kahramankazanissa, joka sijaitsee noin 40 kilometriä Turkin pääkaupungista Ankarasta pohjoiseen.

TUSAS valmistaa muun muassa KAANia, eli maan ensimmäistä kansallista taistelulentokonetta.

Vuonna 1973 perustettu, valtio-omisteinen Turkish Aerospace Industries suunnittelee ja valmistaa lisäksi muun muassa helikoptereita, droneja ja satelliitteja. Yhdysvaltalaisen Defence News -uutispalvelun arvion mukaan Turkish Aerospace Industries oli maailman 53. suurin aseteollisuusyritys vuonna 2019.

Ukrainan sodassakin käytetyssä turkkilaisessa miehittämättömässä ilma-aluksessa Bayraktarissa on TUSASin valmistama PD-170-moottori. 

Uutinen päivittyy.

Lue myös:

    Uusimmat