Turkki ja Kreikka yrittävät liennyttää välejään neuvotteluilla Kreikan mukaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016

3:45img
Turkki väitti keväällä siirtolaisille, että rajat ovat auki Eurooppaan ja 15 000 ihmistä hakeutui Kreikan rajalle
Julkaistu 22.09.2020 21:13

MTV UUTISET – STT

Turkki ja Kreikka ovat sopineet aloittavansa neuvottelut itäisen Välimeren tulehtuneen tilanteen korjaamiseksi. Kreikan mukaan neuvottelut ovat ensimmäiset sitten vuoden 2016.

Osapuolet sopivat asiasta videokonferenssissa, johon osallistuivat myös Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kansliasta muistutettiin, että neuvottelut vaativat toimia myös Kreikalta.

– Jännityksen vähentämistä ja vuoropuhelun mahdollisten kanavien tutkimista on seurattava vastavuoroisia toimia, sanottiin Turkin presidentinkanslian julkaisemassa lausunnossa.

Kreikan ja Turkin välit kiristyivät hälyttävästi, kun Turkki lähetti merentutkimusaluksen lähelle Kreikan aluevesiä etsimään maakaasua merenpohjasta. EU on uhannut Turkkia pakotteilla, jos se ei peräänny kiistassa, ja Ranska lähetti Kreikan tueksi sotalaivoja ja lentokoneita, kun maiden välit alkoivat kiristyä elokuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Turkki