"Vahingoittamisajatuksia on ollut satunnaisesti, mutta varmaan noin kymmenen vuotta", mies kertoi esitutkinnassa.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi mielentilatutkimukseen miehen, joka puukotti kahta hänelle entuudestaan tuntematonta miestä kaulaan Turun Pernossa palvelukeskuksen parkkipaikalla toukokuussa. Miestä syytetään kahdesta murhan yrityksestä.
Käräjäoikeus katsoi tiistaina antamassaan välituomiossa, että 49-vuotias mies oli suunnitellut tekoaan jo pidemmän aikaa. Oikeuden mukaan mies löi puukolla toista uhria kaksi kertaa ja toista uhria kolme kertaa. Tämän jälkeen mies puukotti itseään vatsaan.
Mies oli oikeuden mukaan varustautunut tekoon kolmella teräaseella. Ennen tekoja mies oli oikeuden mukaan hakenut tietoa päihdyttävistä aineista ja niiden yhteisvaikutuksista. Mies kertoi esitutkinnassa, että oli käyttänyt päihdyttäviä aineita nimenomaan suunnittelemaansa puukotusta ajatellen.
– Lisäksi (syytetyn) koneelta on taltioitu videoita, joissa teemoina on toistunut synkkyys, puukottaminen, tappaminen ja kaaoksen aiheuttaminen, välituomiossa sanotaan.
Lue myös aiempi juttumme aiheesta: Kahta vakavasti Turussa puukottanut vetoaa "tehokkaaseen katumiseen" – Pernon iskun syynä pakkomielle tappamiseen
Turun Pernon puukotuksista epäilty tunnusti teon poliisille – tutkitaan kahtena murhan yrityksenä
Kiistää murhan yritykset
Mies on myöntänyt puukotukset, mutta kiistänyt syytteet murhan yrityksistä. Hän katsoo syyllistyneensä kahteen törkeään pahoinpitelyyn.
Välituomion mukaan syytetty kertoi esitutkinnassa, että oli suunnitellut tekoa joitain kuukausia ja odottanut alkusyksystä asti hyvää keliä, jolloin ihmisiä olisi enemmän liikkeellä. Miehen mukaan hän oli suunnitellut tekevänsä joukkopuukotuksen. Mies kertoi yrittäneensä samaa jo edeltävänä syksynä, mutta jänistäneensä viime hetkellä.
– Tarkoitus oli puukottaa mahdollisimman montaa miestä siellä. Vahingoittamisajatuksia on ollut satunnaisesti, mutta varmaan noin kymmenen vuotta. Ei pitkäaikaisia, mutta ajatuksissani alitajunnassa, mies kertoi toukokuun tapahtumista esitutkinnassa.
Mies sanoi, että oli suunnitellut puukottavansa vähintään kahta ihmistä, mutta lisäsi, ettei usko että olisi puukottanut useampaa, vaikka hänellä olisi ollut tilaisuus.
– (Syytetty) on kertonut lopettaneensa tietoisesti, koska hänestä oli alkanut tuntua liian pahalta, välituomiossa sanotaan.
Joukkopuukotuksen motiiviksi mies on kertonut kollektiivisen vihan.
Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen sekä miehen mahdolliseen rangaistukseen sen jälkeen kun mielentilatutkimus on valmistunut.