Oikeus on tuominnut Turussa 17-vuotiasta poikaa jalkaan ampuneen kolmekymppisen miehen tapon yrityksestä ja vaaran aiheuttamisesta neljäksi vuodeksi vankilaan. Mies joutuu maksamaan pojalle 8 000 euroa korvauksia kärsimyksestä, kivusta ja haitasta.
Ampuminen tapahtui viime kesäkuussa Turun Kupittaan Citymarketin lähistöllä pieleen menneiden huumekauppojen seurauksena. Alaikäinen poika oli yrittänyt myydä Vito Valtteri Polvianderille ja tämän seurueelle tekaistun paketin Subutexia.
Kun huiputus paljastui, mies ajoi poikaa takaa ja ampui tätä pistoolilla lähietäisyydeltä kolme kertaa. Tapahtuma-aikaan lähistöllä oli kolme alaikäistä tyttöä, joihin luodit olisivat voineet osua.
Ampumisen aikaan miehen etäisyys poikaan oli 5–12 metriä. Yksi laukauksista osui poikaa reiteen.
Oikeudessa mies myönsi ampuneensa poikaa ja osuneensa tähän, mutta vetosi hätävarjelun liioitteluun. Tapon yrityksen hän kiisti.
Miehen mukaan hänen käyttämänsä ase oli pienitehoinen ja sillä oli lyhyt kantama sekä heikko pysäytysteho. Miehen mukaan hän oli yrittänyt saada vain omaisuutensa takaisin ja käyttänyt siksi voimakkaita keinoja.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi rikoksen tapon yritykseksi. Oikeus antoi asiasta ratkaisunsa keskiviikkona.
Tuomioon sisältyi myös vähäisempiä rikoksia, kuten huumaisaine- ja ampuma-aserikoksia.
Ampuja on ollut vangittuna heinäkuun alusta lähtien. Oikeus määräsi hänet pidettäväksi edelleen vangittuna.
Lue myös: Turun Kupittaan ampumisen taustalla oli syyttäjän mukaan vedätys Subutex-kaupoissa – alaikäistä ampuneelle kolmekymppiselle miehelle vaaditaan vankeusrangaistusta
Uhri kertoi oikeudessa
Uhri kertoi oikeudessa, että oli aikonut myydä "feikkihuumeita" ostajalle. Hän oli mennyt automarketin pihalle kahden kaverinsa kanssa, mutta halunnut hoitaa kaupat yksin.
Uhrin mukaan idea valehuumekaupoista oli hänen. Myynti-ilmoituksen tekaisi hänen kaverinsa.
Ostajalle annetussa paketissa oli valehuumepillereitä, ehkä allergialääkkeitä.
Nuorten tarkoituksena oli jakaa valehuumeista saadut rahat keskenään. Nuorukainen kertoi menneensä kauppatilanteeseen yksin tapaamaan kahta ostajaa. Nämä olivat luovuttaneet nuorukaiselle 2 600 euroa ja epäilleet miltei heti tablettien aitoutta, jolloin 17-vuotias pinkaisi pakoon.
Kun nuorukainen kuuli laukauksen takaansa, hän kiristi vauhtiaan. Laukauksia kuului lisää. Sitten takareidessä tuntui osuma.
Poika kertoi huutaneensa kaupan seinustalla notkuneille kolmelle tytölle, että häntä oli ammuttu. Hän kuitenkin jatkoi yhä juoksemista ja tienreunaan päästyään yritti hypätä aidan yli.
Hän kuitenkin kompuroi aidanylityksen kanssa, jolloin takaa-ajajat saavuttivat hänet. Poika luovutti rahat takaisin ostajille ja juoksi pois tilanteesta.
Poika oli hengenvaarassa
Syyttäjä piti täysin sattumanvaraisena, ettei 17-vuotias kuollut ampumisessa. Luoti olisi voinut osua reiden suuriin verisuoniin tai muualle kehoon elintärkeisiin sisäelimiin.
Oikeus oli samaa mieltä. Ampujan täytyi tietää, että ampuminen olisi varsin todennäköisesti voinut johtaa pojan kuolemaan.
Uhri kertoi oikeudessa, että päästyään takaisin kaverinsa autoon hän tajusi saaneensa osumasta kipeän vamman. Myöhemmin hän sai tietää, että luoti oli ihka oikea.
Lääkärin mukaan vamma haittaa häntä ainakin vuoden ajan.
Lue myös: Turussa ampumistapaus huumeiden kaupankäyntitilanteessa, yksi vangittu – poliisi pyytää yhteydenottoa pois juosseilta nuorilta naisilta
Tuomittu varautui aseellisesti huijaukseen
Ampumisesta tuomittu mies kertoi ottaneensa aseen salaa kaveriltaan. Miehen mukaan hänen kaverinsa eivät tienneet, että hänellä oli ase mukana.
Aseen hän kertoi ottaneensa mukaansa, koska halusi varautua petosyritystä vastaan.
Miehen mukaan ensimmäisen laukauksen tarkoitus oli ollut saada poika pysähtymään ja hän tähtäsi tarkoituksella ohi. Tämän jälkeen hän tähtäsi poikaa jalkaan.
Syyttäjä vaati rangaistusta myös nuorille
Syyttäjä vaati kolmelle valehuumekauppoihin osallistuneelle nuorelle rangaistusta petoksen yrityksestä ja avunannosta siihen.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi näytön puutteessa uhrin kahden kaverin syytteet. 17-vuotiaan pojan oikeus totesi syylliseksi nuorena henkilönä tehtyyn petoksen yritykseen.
Oikeus määräsi nuorukaiselle rangaistukseksi 60 päiväsakkoa.
Tytöt joutuivat vaaraan
Automarketin seinustalla ampumisen aikaan olleet kolme alaikäistä tyttöä joutuivat oikeuden mukaan vaaraan.
Käräjäoikeuden mukaan ammuskelu oli epävakaata ja siitä aiheutui tytöille konkreettinen sekä vakava vaara.
Oikeus määräsi tuomitun maksamaan jokaiselle tytölle kärsimyskorvauksia tuhat euroa.