Poliisi sai lauantaina noin kello viiden aikaan tehtävän kauppakeskus Isoon Omenaan. Ilmoituksen mukaan kauppakeskuksen vartijoiden kiinni ottama ihminen oli mennyt kiinniottotilanteessa elottomaksi ja kuollut elvytyksestä huolimatta.
Lauantaisesta Espoossa Ison Omenan kauppakeskuksessa tapahtuneesta kuolemantapauksesta on kirjattu rikosilmoitus ja tapahtunutta tutkitaan kuolemantuottamuksena, Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo.
Vartijoiden kiinni ottama nainen kuoli voimankäyttötilanteessa.
Poliisi ei kommentoi tapahtunutta ennen kuin oikeustieteellinen kuolemansyyn selvittäminen on valmistunut, kertoo tutkinnanjohtaja Nina Kangas STT:lle. Kangas ei halunnut kommentoida, kuinka montaa ihmistä tapauksessa epäillään tässä vaiheessa.
Ison Omenan vartioinnista vastaa Securitas. Yrityksen toimitusjohtaja Jarmo Mikkosen mukaan vartijat olivat kauppakeskuksessa henkilöön liittyvällä tehtävällä.
– Tapaus on todella valitettava ja vakava. Ymmärrän sen järkyttävän laajasti. Otamme osaa menehtyneen henkilön omaisten ja ystävien suruun. En voi kommentoida tapausta laajemmin, Mikkonen kertoi STT:lle sunnuntaina sähköpostitse.
Mikkonen sanoo yrityksen auttavan poliisin tutkintaa kaikin tavoin.
– Tässä vaiheessa sisäinen selvitys liittyy siihen, että kaikki asiaan liittyvät seikat ja tiedot ovat viranomaisten käytettävissä. Lisäksi työntekijöiden jälkihoitoasiat ovat kiireellisiä, hän kommentoi kysymystä tapauksen selvittämisestä yrityksen sisällä.
"Aina kun toimivaltaa käytetään, siihen pitää olla perusteet"
Järjestyksenvalvojien voimankäyttö nousi laajemmin julkisuuteen joulukuun lopulla, kun poliisi kertoi tutkivansa useamman järjestyksenvalvojan epäiltyä väkivaltaa pääradan lähellä ja erityisesti pääkaupunkiseudun asemien yhteydessä touko-joulukuussa 2022. Tutkinta kohdistuu Avarn Securityn työntekijöihin.
Turvallisuusalan ammattiliiton puheenjohtaja Arttu Korhonen sanoo, että julkisuudessa asiasta on puhuttu laajempana ilmiönä, mutta liitossa sitä ei sellaisena nähdä.
– Näemme, että kyse on pienen ryhmän yhden toimeksiannon sisällä olevasta väärästä toimintakulttuurista. Työn valvonta, omavalvonta tai perehdytystyö on voinut yrityksessä pettää.
– On hyvä, että asiat tulivat ilmi ja ne saadaan tutkittua ja selvitettyä. Yhden yrityksen yhdestä toimeksiannosta paljastunut vyyhti on kuitenkin vain murto-osa siitä, että alalla on päivittäin tuhansia ihmisiä, jotka turvaavat isoja asiakasmääriä ja suoriutuvat työstään hyvin, Korhonen sanoo.
MTV Uutiset Live 2.1.2023: Vartijakohun käänteet minuutissa – järjestyksenvalvojiin kohdistuvat epäilyt laajentuneet
1:02
Kauppakeskus on haastava työympäristö
Korhonen ei kommentoi Ison Omenan tapausta, koska tiedot tapahtuneesta ovat toistaiseksi vähäisiä. Yleisesti ottaen hän kuitenkin sanoo, ettei ole mitenkään poikkeuksellista, että yhtä häiriötä aiheuttavaa ihmistä saatetaan rauhoitella neljän tai viidenkin vartijan toimesta.
– Kaksi voi esimerkiksi rauhoittaa ja taluttaa ihmistä ja muut sitten availla ovia ja muuta.
Kauppakeskukset ovat Korhosen mukaan vartijoille haastavia kohteita. Niissä on suuret asiakasmäärät, paljon liikkeitä sekä laaja toimintaympäristö. Myös väkivalta- ja uhkatilanteiden määrä vartijoita ja järjestyksenvalvojia kohtaan on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti, hän sanoo.
– Erilaisten terä- ja ampuma-asetilanteiden kohtaaminen on lisääntynyt. Enää se ei ole kuukausittaista, vaan viikoittaista tai joissain kohteissa jopa päivittäistä.
Vartijan koulutusta on Korhosen mukaan hiljattain uudistettu ja esimerkiksi asiakaspalvelulähtöisyyttä ja voimankäyttöön liittyviä osioita on koulutuksessa lisätty.
– Aina kun toimivaltaa käytetään, siihen pitää olla perusteet ja sen pitää olla oikeutettua. Se on ihan lähtökohta.