Tutkija: Putinin kysymysmaraton taantui neuvostotyyliseksi propagandaksi

11:25img
Putin piti venäläisille vuosittaisen maratonpuheensa – näistä asioista hän puhui.
Julkaistu 19.12.2024 17:49(Päivitetty 19.12.2024 18:23)

MTV UUTISET – STT

Jussi Lassilan mukaan Vladimir Putin pyrki esiintymään pohdiskelevana valtioviisaana. Esiintymisestä puuttui aggressiivinen uho länttä kohtaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin pyrki esiintymään vuosittaisessa tiedotustilaisuudessaan rauhallisena ja pohdiskelevana valtiomiehenä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.

Putin vastaili vuosittaisessa tv-lähetyksessä sekä median että kansalaisten kysymyksiin. Spektaakkeli kesti tällä kertaa neljä ja puoli tuntia. 

Lassilan mielestä tämänvuotisessa tilaisuudessa näkyi yhä syvempi taantuminen neuvostotyyliseen asetelmaan.

– Aiempina vuosina on kuitenkin ollut selkeästi kriittisiä kysymyksiä, joista on ollut luettavissa suora kritiikki myös Putinin valitsemaa politiikkaa kohtaan. Ne olivat nyt poissa. Niiden tilalla oli useita avoimen propagandistisia kysymyksiä, joissa käytännössä nuoleskellaan ja kehutaan Putinin politiikkaa, erikoisoperaatiota ja muuta, Lassila sanoo STT:lle.

Tutkijan mukaan koreografia oli selkeästi suunniteltu niin, että Putinilta kysytään toinen toistaan friikimpiä kysymyksiä aiheista, joista hän mielellään puhuu.

– Putinin vastaukset antoivat kuvan hyvin rauhallisesta, arvovaltaisesti ikääntyneestä mutta terävästä valtioviisaasta, joka antaa tasapainottelevia vastauksia.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

4:04img

Katso myös: Putin piti vuosittaisen maratonpuheensa – ilmoitti tapaavansa mielellään Trumpin.

Uho puuttui

Lassila uskoo, että tällainen pohdiskeleva esiintyminen on suunnattu myös länteen. Putin haluaa antaa viestiä, jonka mukaan hän kyllä olisi halukas neuvottelemaan Ukrainan kanssa, mutta ongelma on Ukrainassa.

– Tämähän on mennyt jossain määrin lännessäkin läpi, jossa Putin ei näyttäydy lainkaan niin yksioikoisena ja periksiantamattona kuin väitetään.

Lassilan mukaan oli silmiinpistävää, että selkeää uhoa ydinaseiden tai asejärjestelmien osalta oli lopulta yllättävän vähän. Putin kyllä luennoi yksityiskohtaisesti esimerkiksi uuden Oreshnik-ohjuksen teknisistä ominaisuuksista ja Venäjän ydinasedoktriinista.

– Sellainen aggressiivinen uho länttä kohtaan, mikä olisi voinut olla myös vaihtoehtona, ei tässä välittynyt.

Ukrainan sotaa käsiteltiin tilaisuudessa ikään kuin väistämättömänä tosiasiana. Sodan lähtökohtia tai oikeutusta ei kysymyksissä kyseenalaistettu, vaan se esitetään Venäjälle välttämättömyytenä. Sotaa sivuavaa keskustelua käydään Lassilan mukaan "näennäissongelmista" kuten veteraanien kohtelusta tai Donbassin jälleenrakentamisesta.

– Sillä tavalla ei tarvitse luopua avoimuuden illuusiosta ja siitä rakenteesta, miten nämä lehdistömaratonit on rakennettu.

Esiintyi edukseen

Tilaisuudessa oli tyypillisesti paljon Putinin pitkiä selvityksiä esimerkiksi taloudesta, joissa hän pudottelee yksityiskohtaisia tilastolukuja toisensa perään.

– Hän vääntää luvut sellaisiksi, joissa Venäjä on suurin piirtein maailman johtava talous ja esimerkiksi vointuotannossa edellä länttä. Eli ollaan neuvostotodellisuuden kaltaisten määrällisten indikaattorien maailmassa.

Kaiken kaikkiaan Putin kuitenkin esiintyi Lassilan mielestä edukseen. 

Putin oli pääsääntöisesti luonteva ja puhui ilman papereita, kun viime aikoina huomiota on kiinnitetty siihen, että Putin lukee papereista melko itsestäänselviäkin asioita. 

Tutkijan mukaan Putin oli nyt selvästi panostanut tähän vaikutelmaan ja tilaisuus oli tarkasti rakennettu niin, että presidentti ei joutunut yllättäviin tilanteisiin.

Lue myös: 

Putin: Olen valmis tapaamaan Trumpin ja neuvottelemaan Ukrainan kanssa

Putin haastoi Yhdysvallat kaksintaisteluun

Zelenskyi: Euroopan turvatakuut eivät riitä – haluamme Trumpin puolellemme

Tuoreimmat aiheesta

Vladimir Putin