Tohtori Jukka Hankamäki vyöryttää kirjassaan ”Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä” sapekasta tavaraa 420 sivun verran, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Perusuomalaisten ajatuspajan nimissä julkistettu kirja esiteltiin maanantaina puolueen Tuumaustunnilla. Paikalla olivat kirjan tekijän lisäksi myös Suomen Perustan toiminnanjohtaja Marko Hamilo, puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä työmies Matti Putkonen. Kirjassa toistuvat tutut viholliskuvat, vihervasemmistolaisiksi leimatut toimittajat ja tutkijat, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, metoo-liike…
Hätkähdyttävin osuus kirjassa käsittelee naisia. Hankamäen mukaan ongelmien ydin on yhteiskunnassamme vallalle päässyt naisten tyrannia, suoranainen pihtarikartelli. Nuoria naisia esimerkiksi netissä väijyvät miehet päästetään piinasta: grooming-ilmiön yleistymisen syynä on naisten pihtauspolitiikka.
– Naisliike tekee tytöistä lutkanarsistisia pissiksiä, tohtori Hankamäki analysoi.
Rotuoppiinkin päästään
– Osa naisista on saattanut haluta kostaa joitakin kaunojaan suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa, ja asiaan liittyvä epäreiluus on saanut suomalaismiesten veren kiehumaan.
– Rajat ylittävillä pariutumisellaan he ovat muokanneet kansamme geeniperintöä tavalla, joka on rikkonut biologisen rodun, etnisesti määriteltävissä olevan kansan, valtio-opillisesti jäsenneltävissä olevan kansakunnan, juridisen kansalaisuuden ja valtiofilosofisesti voimassa olevan kansallisvaltion välisen ekvivalenssin sekä korrelatiivisen ja luottamuksellisen suhteen.
Näitä lauseita ei tarvitse selitellä sen enemmän. Fiksu ihminen osaa päätellä itsekin. Jokainen esimerkiksi sosiaalisten medioiden syvävirroissa sukeltanut tunnistaa nämä rasistiset ja naisvihamieliset ajatukset.
Sitaatit ovat myös välttämätöntä julkaista, jotta lukija voi muodostaa kuvan kirjan tyylistä ja maailmankuvasta.
Ministeri Kosonen älähti
Tänään puolueelle tuli kiire sanoutua irti Hankamäen teoksesta. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) ilmoitti, että ministeriö ottaa selvittääkseen, onko kirja ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa. Kososen mukaan yleisavustuksen saajan yhtenä velvollisuutena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
– Haluan omalta osaltani kuitenkin todeta tämän hyvin selvästi: näkemäni otteet julkaisusta ovat julmia ja huolestuttavia sekä kaukana omasta ihmiskuvastani, Kosonen sanoo tviitissään.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, ettei ole kirjaa lukenut, mutta Hankamäeltä kirjoja ei hänen mukaansa todennäköisesti enää tilata. Ajatuspaja myös aikoo keskeyttää Hankamäen kirjan julkaisun sivuillaan ”uudelleenarvioinnin ajaksi”.
– En tiedä mistä asiayhteyksistä nämä raflaavat sitaatit on poimittu, enkä pysty niitä sillä tavalla arvioimaan, mutta ensisilmäyksellä herää ajatus, että siellä eivät nyt laadunvalvonta ja harkintakyky ehkä ole prosessin aikana toimineet sillä tavoin kuin pitäisi toimia, Halla-aho itse sanoo.
Halla-aho oli kuitenkin paikalla, kun kirja julkaistiin.
Läpät ja yksittäistapaukset – se juna meni jo
Miksi asiasta sitten kannattaa pitää meteliä?
Perussuomalaiset on eduskunnan toiseksi suurin puolue. Se pyrkii valtaan, aina hallitukseen asti. Puolue on ohittanut jo kauan sitten roolin, jossa demokratiaa ja ihmisyyttä halventavat ulostulot voi kuitata yksittäistapauksiksi, huumoriheitoiksi, joilla paljastetaan suvakkijengin tosikkous.
Halla-aho pyrkii tekemään puolueestaan uskottavan haastajan hallitukselle, mutta on nyt itse samassa tuskaisessa asemasssa kuin edeltäjänsä Timo Soini. Kenttä repeilee, säätää, testaa rajojaan ja on rehellisesti sitä mitä on.
Halla-aho joutuu kriisiviestinnän parhaiden periaatteiden mukaisesti sammuttamaan tulipaloja. Esimerkiksi viime viikolla perussuomalaisten ryhmä erotti Ano Turtiaisen ryhmän jäsenyydestä. Kuolleella ilakointi oli liikaa.
Jokainen voi myös käydä katsomassa, millaista tavaraa monet perussuomalaisten kansanedustajat ovat julkaisseet viime viikkoina esimerkiksi Twitterissä, kun puolue on jäänyt koronakriisin aikana täysin sivuun julkisessa keskustelussa. Kansanedustajalta pitää edellyttää edes alkeellisia käytöstapoja.
Kirja on tärkeä läpivalaisu
Puolue irtisanoutuu Hankamäen tuotoksesta, mutta se on tärkeä kirja. Sitä lukemalla voi nähdä läpivalaistuna, millaista ajattelua puolueen lähipiirissä liikkuu. Muiden puolueiden epäluulo ja etäisyys perussuomalaisiin jatkuu, näillä ajatuksilla hallituskumppaneita ei helposti löydy.
Rasismista, naisvihasta ja vähemmistöjen syrjinnästä – epäkunnioittavasta meiningistä – ei saa tulla uusi normaali. Mediat puntaroivat päivittäin, mille kaikelle ryönälle julkisuutta kannattaa antaa. Mutta kaikesta ei voi vaieta.
Hiljaisuus on myrkkyä demokratialle.