Tutkijat ovat nyt varmoja, että Wuhanin koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen – MTV Uutiset kokosi yhteen, mitä mantereelta toiselle levinneestä taudista tiedetään

7:01img
MTV Uutiset Live: Millainen on Wuhanin koronavirus? THL:n asiantuntija vastaa.
Julkaistu 22.01.2020 10:12

Salla Laurila

Kiinasta lähtenyt uusi koronavirus on levinnyt nyt Aasiasta Yhdysvaltoihin. MTV Uutiset kokosi, mitä taudista tällä hetkellä tiedetään.

Maailman terveysjärjestö WHO järjestää tänään hätäkokouksen Kiinan Wuhanista alkunsa saaneen koronaviruksen (2019-nCoV) vuoksi. Asiantuntijoiden on määrä arvioida, täyttääkö uusi virus kansainvälisen terveysuhan kriteerit.

Mikä on koronavirus?

Itse koronavirukset ovat joukko ihmisillä ja eläimillä todettuja viruksia, jotka aiheuttavat tyypillisesti tavanomaisen hengitystieinfektion. Lievempien koronavirusten lisäksi ryhmään kuuluu myös kaksi vakavampaa sairautta: Sars ja Mers, jotka ovat johtaneet kuolemiin.

Lue myös: Tappavan sars-epidemian alkuperä jäljitettiin syrjäiseen lepakkoluolaan Kiinassa

Uuden koronaviruksen on vahvistettu nyt tarttuneen ainakin yli 400 ihmiseen. Sairastuneita voi olla vieläkin enemmän, sillä lukema kattaa vain laboratoriossa varmistetut tapaukset.

Yhdeksän on kuollut

WHO:n tuoreimpien tietojen mukaan Kiinassa 51 on sairastunut vakavasti ja 12 kriittisesti. Yhdeksän on menettänyt henkensä viruksen vuoksi.

Helsingin yliopiston professori Olli Vapalahden mukaan sairastuneilla on tyypillisesti raportoitu vakavan hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää ja hengitysvaikeuksia. Tauti muistuttaa keuhkokuumetta.

– Tällaiseen tautiin ei ole suoraa lääkettä. Nämä ovat vakavia keuhkoinfektioita, mutta tehohoidolla potilaiden ennustetta voidaan parantaa.

EPA wuhan koronavirus huanan seafood market

Huanan kalatori suljettiin sen jälkeen, kun viruksen todettiin saaneen alkunsa sieltä. 

Tauti sai alkunsa kalatorilta

Uudenlainen koronavirus tunnistettiin ensimmäisen kerran Kiinassa Wuhanin kaupungissa. Siihen ensimmäisenä sairastuneet ihmiset olivat vierailleet paikallisella kalatorilla, jossa myytiin eläviä ja kuolleita eläimiä.

Kalatori suljettiin 1. tammikuuta, kun tapaukset tulivat ilmi. Viranomaiset tunnistivat viruksen kalatorilta otetuista näytteistä. 

Vapalahden mukaan taudin epäillään levinneen ihmisiin jonkin nisäkkään kautta, jota kalatorilla myytiin.

Lue myös: Peitteleekö Kiina tartuntamääriä kuten SARS-epidemian aikaan? Tämä tiedetään kuin tyhjästä ilmestyneestä uudesta koronaviruksesta – tutkijoilta kylmäävä arvio

– Sars ja mers tarttuivat lepakoista väli-isännän kautta ihmiseen. Sarsin kohdalla se oli sivettikissa ja Mersin kohdalla dromedaari. 

"Olennaista on, kuinka tehokkaasti virus tarttuu"

Tauti levisi pian Wuhanista myös muualle Kiinaan, Thaimaahan, Japaniin ja Etelä-Koreaan. Ensimmäinen tapaus vahvistettiin eilen Yhdysvalloissa. Nyt tiedetään varmaksi, että leviää ihmisten kesken.

– Taudin tarttuminen ihmisestä toiseen lähikontaktissa ei ole sinänsä hämmästyttävää. Olennaista on, kuinka tehokkaasti se tarttuu ihmisestä toiseen, Vapalahti sanoo.

Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka herkästi uusi virus tarttuu ihmisten välillä.

Voiko tauti levitä Suomeen?

Wuhanilaisen koronaviruksen on pelätty leviävän entisestään, kun kiinalaisen uuden vuoden vietto lähestyy ja moni suuntaa lomalle sekä maan sisällä että ulkomaille.

THL on arvioinut, että riski taudin leviämisestä Suomeen on pieni. Suomen terveysviranomaisilla on kuitenkin olemassa tarvittava diagnostiikka taudin tunnistamiseen. WHO ei ole antanut matkustajille suosituksia koskien koronavirusta.

Tämänhetkisen tilanteen perusteella Suomessa voitaisiin epäillä potilaalla wuhanilaista koronavirusta, jos hengitystieinfektioon sairastunut on oleskellut hiljattain Kiinan Wuhanissa tai ollut läheisessä kontaktissa henkilön kanssa, jonka on todettu sairastuneen kyseiseen tautiin.

Jos terveydenhuollon ammattilainen epäilee potilaan sairastuneen koronavirukseen, hänet täytyy eristää ja henkilökunnan on noudatettava samoja varotoimenpiteitä, kuin epäillyssä Mers-tartunnassa.

Lähteet: WHO, THL.

Tuoreimmat aiheesta

Kiina