Monet ihmisten yleiset hermostonkehityshäiriöt selittyvät muutamien Harvardin tutkijoiden mukaan liiallisella fluoridin saannilla. Asiasta kertoo Kauppalehti.
Fluoria on käytetty vuosikymmeniä muun muassa hammastahnoissa, sillä se vahvistaa hammaskiillettä, mutta monessa maassa natriumfluoridia lisätään myös juomaveteen. Etenkin Kaakkois-Suomessa juomavedessä on luonnostaan fluoridia. Sitä liukenee maaperästä. Fluoridi on fluorin ionimuoto.
Tutkijoiden mukaan fluori ja fluoridi ovat aiheuttaneet aivo- ja hermostovaurioita sadoille tuhansille ihmisille kautta maailman. He perustavat väitteensä avoimista tietokannosta kerättyihin tilastoihin.
Kauppalehti kertoo, että tohtoreiden Phillipe Grandjeanin ja Philip J. Landriganin mukaan perussyytä nykyisiin, maailmanlaajuisiin hermoston kehityshäiriöihin ei tiedetä. Noin kolmasosassa tapauksia syynä voivat olla neurologiset tekijät. Toinen merkittävä tekijä ovat heidän mukaansa toistaiseksi tarkemmin nimeämättömät ympäristömyrkyt, jotka pääsevät vaikuttamaan yhdessä geneettisten taipumusten kanssa.
Yhdeksi tällaiseksi myrkyksi he tarjoavat fluoria sen eri olomuodoissa.
Aineiden syytelistalle tutkijat laittavat muun muassa autismin, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöt (ADHD), lukihäiriöt ja muut hermostolliset sairaudet.
Tutkimus on esitetty vertaisarvioidussa muodossa ja julkaistu muun muassa arvostetussa Lancet-tiedejulkaisussa.