Yleinen särkylääke ibuprofeeni voi paljon käytettynä vaarantaa miehen hedelmällisyyden. Terveillä nuorilla miehillä havaittiin uudessa tutkimuksessa jo kahden viikon käytön jälkeen hormonihäiriöitä, joita yleensä ilmenee vasta vanhemmiten, jos silloinkaan.
Jo aiemmin särkylääkkeiden – ibuprofeenin, aspiriinin ja parasetamolin – käytön raskausaikana on todettu vaikuttavan poikasikiöiden kivesten kehittymiseen. Edellä mainitut särkylääkkeet ovat antiandrogeenisia eli mieshormoneita häiritseviä. Esimerkiksi Duodecim-lehden parin vuoden takaisessa katsauksessa kerrotaan, että antiandrogeenien käyttö raskausaikana voi mahdollisesti aiheuttaa poikasikiön feminisaatiota.
Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa ilmestynyt tutkimus osoittaa nimenomaan ibuprofeenin vaikuttavan negatiivisesti myös aikuisten miesten kiveksiin.
Tiesitkö?
Tahaton lapsettomuus koskettaa arviolta 15 prosenttia pareista jossakin vaiheessa elämää. Tiedetään, että esimerkiksi länsimaalaisten miesten sperman määrä ja laatu on viime vuosikymmeninä laskenut.
Tutkijat seurasivat 31 vapaaehtoista 18–35-vuotiasta miestä. Miehistä 14 otti kahden viikon ajan kahdesti vuorokaudessa 600 milligrammaa ibuprofeenia. Ilman reseptiä myytävissä lääkepakkauksissa enimmäisannos on 1 200 milligrammaa vuorokaudessa. Lopuille 17:lle miehelle annettiin lumelääkettä.
Ibuprofeeniryhmään kuuluneille miehille kehittyi ”kompensoituneeksi hypogodanismiksi” kutsuttu häiriö. Hypogodanismi tarkoittaa mieshormonin eli testosteronin puutosta, ja se on liitetty alentuneeseen hedelmällisyyteen.
Koehenkilöillä havaittiin käytännössä hormonaalinen epätasapaino: luteinisoivan hormonin taso kohosi osoituksena elimistön pyrkimyksestä lisätä testosteronin muodostumista kiveksissä, mutta testosteroni pysyi vielä viitealueella.
Tässä tutkimuksessa ibuprofeenin käyttö oli niin lyhytaikaista, että edellä mainittujen vaikutusten kerrottiin poistuvan. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, onko niin myös pitkäaikaisessa ibuprofeenin käytössä. Huoli on, että jos käyttö jatkuu kauan runsaana, testosteronitasot painuvat pysyvästi alas, mikä taas vaikuttaa hedelmällisyyteen.
Laajempi lisätutkimus on edelleen tarpeen.
Särkylääkkeet otettava vakavasti
Tutkijat muistuttavat, että särkylääkkeitä, myös ibuprofeenia, voi hyvin käyttää tilapäiseen kivunlievitykseen. Käytön ei kuitenkaan pitäisi jatkua kuukausia, ellei se ole aivan välttämätöntä.
– Välitön huolemme on hedelmällisyys miehillä, jotka käyttävät näitä lääkkeitä pitkän aikaa. Ne ovat hyviä särkylääkkeitä, mutta jotkut käyttävät niitä ajattelematta niitä kunnon lääkkeinä, David Møjberg Kristensen Kööpenhaminan yliopistosta lausui The Guardianille.
Tutkimusta pidetään mielenkiintoisena ja tärkeänä siinä mielessä, että ibuprofeeni on niin yleisesti käytetty lääke. The Guardianille asiaa kommentoinut lisääntymisfysiologian professori William Colledge Cambridgen yliopistosta totesi, että tulokset nähtyään hän henkilökohtaisesti ei jatkaisi ibuprofeenin yhtäjaksoista käyttöä yli kymmentä päivää.
Tutkimusta johtanut Bernard Jégou toivoi CNN:llä, että tulokset muistuttaisivat ihmisiä siitä, että särkylääkkeet ovat todella lääkeaineita eivätkä mitä tahansa vaarattomia pillereitä.
Ibuprofeeni on yhdistetty aiemmin myös esimerkiksi sydänriskiin.
Lähteet: CNN, The Guardian
Juontaja kävi verikokeissa – löytyi sama puute kuin useilla muilla suomalaisilla
Huomenta Suomen juontaja Nina Rahkola kävi ohjelmaa varten verikokeissa, jonka tuloksia selviteltiin lähetyksessä maaliskuussa 2017 yhdessä lääketieteen tohtori Matti Kiurun kanssa.
15:18