Tutkimus paljastaa kumppanin valintaan vaikuttavan syyn – teetkö sinäkin tällaisen valinnan tietämättäsi?

13:18img
Tupakoinnista voi vieroittua yhdessäkin! Katso vinkit videolta.
Julkaistu 05.03.2019 16:31

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisillä on taipumus valita tahattomasti kumppaniksi sellainen, jolla on samankaltainen eliniänodote kuin itsellä.

Tuore tutkimus viittaa siihen, että kumppanin valintaan vaikuttaa hyvin erikoinen asia: odotettavissa oleva elinikä. Tutkijoiden mukaan valitsemme kumppaniksi sellaisen henkilön, joka elää oletettavasti yhtä pitkään kuin mitä itse, uutisoi muun muassa The Sun.

Edinburghin yliopiston tutkijat tarkastelivat tutkimustaan varten UK Biopankista dataa, kuten geenejä ja elämäntapaan vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimustulosten perusteella ihmisillä on tietämättään taipumus valita kumppani, jolla on samanlaisia sairauksia kuin itsellä myöhemmin elämässä, kuten korkea verenpaine tai sydänsairaus. Samankaltaisuudet olivat tutkimuksessa suurempia kuin voisi odottaa pelkän sattuman vuoksi.

Koska monet sairaudet eivät päällepäin näy kumppania valitessa, tutkijat arvelevat yllättävien tulosten syyksi sitä, että kumppani valitaan yhdistävien elintapojen vuoksi. Kumppanin kanssa yhteiset elintavat, kuten tupakointi tai huono ruokavalio, saattavat sitten johtaa samoihin sairauksiin myöhemmin elämässä.

Tutkimus esiteltiin Heredity-julkaisussa.

Aiemmin julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan onnellisen avioliiton salaisuus piilee puolestaan geeneissä. Toisen tutkimuksen mukaan parisuhde suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta.

LUE MYÖS:  Seksikolumni: Jokaisen pitäisi käydä tämä keskustelu ennen parisuhteen aloittamista

Kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit löydät täältä.

Lähteet: Edinburghin yliopisto, The Sun

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde