Tuoreen tutkimusraportin mukaan eniten on laskenut nuorten hyvinvointi.
Suomalaisten kokema hyvinvointi on heikentynyt poikkeuksellisen paljon vuoden 2020 jälkeen, selviää Kalevi Sorsa -säätiön Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 -tutkimuksesta.
Suomalaisten tyytyväisyys elämäänsä on ollut vuosikymmeniä korkealla tasolla.
Syyt romahdukseen
Tutkimusraportin mukaan romahduksen taustalla vaikuttavat koronapandemia, sota Ukrainassa sekä sen aiheuttama elinkustannusten nousu. Samalla ihmisten sosiaalinen liikkuvuus on heikentynyt.
Vuonna 2016, ennen koronapandemiaa, 82 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista koki onnellisuutta melko usein tai jatkuvasti.
Vuosien 2022 ja 2023 vaihteessa osuus oli enää 57 prosenttia.
Nuorten kokema hyvinvointi laskenut eniten
Onnellisuuden ja omaan elämään tyytyväisyyden heikentyminen on tapahtunut raportin mukaan kaikissa väestöryhmissä. Nuorten kokema hyvinvointi on laskenut eniten.
– Nuorten pahoinvointi tulee ottaa vakavasti. Se saattaa johtaa erityyppisten ongelmien kasautumiseen, joiden ratkaiseminen on yhä vaikeampaa ja kalliimpaa, sanoo väitöskirjatutkija Markus Laaninen raportin tiedotteessa.
Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 -raportin on kirjoittanut 15 eriarvoisuuden tutkijaa. Kalevi Sorsa -säätiö on vuonna 2005 perustettu sosiaalidemokraattinen ajatuspaja.
8:15