Tutkimus vahvistaa epäilyjä: Alkuihminen oli kannibaali

h_51769325
Kuvassa oikealla kokonainen nykyihmisen (Homo sapiens) kallo, vasemmalla puolestaan Neandertalinihmisen kallo.EPA
Julkaistu 30.12.2016 08:32

MTV UUTISET – AFP

Belgialaisesta luolasta tehdyt luulöydöt vahvistavat tutkijoiden aiempia epäilyjä siitä, että neandertalinihminen oli kannibaali. Luista selviää, etteivät neandertalilaiset syöneet vain riistaeläimiä, vaan myös toisiaan.

– On kiistatonta, että täällä on harrastettu kannibalismia, kertoo belgialainen arkeologi Christian Casseyas katsoessaan sisälle luolaan.

Goyetin luolasta löydetyt luut on ajoitettu lähelle neandertalilaisten ajan loppua ja aikaa, jona nykyihminen homo sapiens syrjäytti sen.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Syy kannibalismiin ei selvillä

Tutkimustulosten mukaan neandertalilaiset pitivät huolta kuolleistaan ja pitivät hautajaisrituaalia, mutta ilmeisesti myös söivät kuolleitaan.

Epäilyjä harjoitetusta kannibalismista on ollut aiemminkin, mutta uudet tulokset ovat vahvistaneet epäilyt.

Luista on löydetty muun muassa leikkausjälkiä, jotka kielivät lihan leikkaamisesta luusta.

– (Neandertalilaisten) rikkoivat luut varmasti poimiakseen luuytimen, samaan tapaan kuin he rikkoivat luolan suulta löydetyt porojen ja hevosten luut, Casseyas kertoo.

Osaa luista oli käytetty myös työkalujen tekemiseksi. Luilla oli uudelleenteroitettu piikivenpaloja.

Motiivi kannibalismin taustalla on jäänyt kuitenkin mysteeriksi. Ei tiedetä oliko kannibalismi järjestelmällistä, vai harjoitettiinko sitä vain erityisinä hetkinä.

Ei myöskään ole tiedossa, oliko lajitoverien liha pelkkää ravintoa, vai oliko syömiselle symbolisia tai rituaalisia syitä. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat