Tutkinta Raahen kaksoismurhasta valmistumassa – miehen epäillään tappaneen äitinsä ja levittäneen hiviä

2:09img
Julkaistu 15.03.2018 10:56
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Raahen kaksoismurhan tutkinta on kääntymässä loppupuolelle, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen.

Hänen mukaansa asiassa on kyse enää lähinnä loppuviilauksista.

– Tavoite on, että ensi kuun alussa paketti siirtyisi syyttäjälle, hän kertoo.

Tapauksessa miehen epäillään murhanneen 25-vuotiaan ja 65-vuotiaan naisen syyskuussa Raahessa. Uhreista vanhempi on miehen oma äiti. Mensonen ei kerro, millä perusteella tekoja tutkitaan murhina. Murhaepäilyissä syinä on yleensä joko suunnitelmallisuus tai teon raakuus ja julmuus.

Poliisi etsii Tuomas Kangasniemi

Poliisi on saamassa valmiiksi esitutkintansa kahdesta murhasta ja hi-viruksen levittämisestä epäillystä Tuomas Kangasniemestä. Poliisi etsi miehen kanssa seksiä harrastaneita henkilöitä julkaisemalla tämän kuvan.

Miestä epäillään lisäksi pahoinpitelyistä, sillä tämän epäillään harrastaneen suojaamatonta seksiä kantaessaan hi-virusta. Mensonen ei halua tarkentaa epäiltyjen uhrien määrää, mutta kertoo näitä olevan useita.

Hän ei myöskään kerro, onko mies myöntänyt tekoa tai kertonut muita yksityiskohtia asiasta kuulusteluissa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos