Tutkintojen suorittaminen nopeutui – naiset valmistuivat paremmin

Uusittu Suomalainen Kirjakauppa Helsingin Kampissa
Kuvituskuva.
Julkaistu 19.03.2015 10:28

MTV UUTISET

Korkeakoulututkintojen suorittaminen nopeutui hieman toissa vuonna, ilmenee Tilastokeskuksen koulutustilastoista.

Niiden mukaan noin puolet opiskelijoista suoritti yliopistokoulutuksen alemman tai ylemmän tutkinnon viidessä ja puolessa vuodessa.

Ammattikorkeakoulutuksen opiskelijoista valmistui neljässä ja puolessa vuodessa 44 prosenttia.

Tilastoista selviää, että sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluista naiset suorittivat koulutuksen miehiä useammin tarkasteluajan sisällä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa