Tuukka Rask sivuun "tiettyjen syiden takia" – nuoren suomalaisen huippupeli ei riittänyt

Tuukka Rask
Tuukka Rask 2016 NHLI
Julkaistu 24.01.2016 09:48

MTV SPORT

Columbus-maalivahti Joonas Korpisalo joutui taipumaan tappioon yön NHL-kierroksella, vaikka torjui 32 kutia. Columbus hävisi Bostonissa Bruinsille voittomaalikilpailun jälkeen 2-3.

Bostonin päävalmentaja Claude Julien kertoi ottelun jälkeen, että maalivahti Tuukka Raskin piti pelata, mutta viime hetkellä maalinsuulle komennettiin ruotsalainen Jonas Gustavsson. Rask oli ottelussa varamaalivahtina.

– Teimme päätöksen tiettyjen syiden takia. Tuukka ei ollut ihan sataprosenttisessa kunnossa, mutta kyse ei ole mistään isosta jutusta, Julien selvitti.

Gustavsson torjui 31 laukausta ja hänet valittiin pelin kolmostähdeksi. 21-vuotias Korpisalo jatkoi hyviä otteitaan, mutta ne eivät riittäneet voittoon. Neljässä edellisessä pelissään Korpisalo on hoitettu yhteensä kuusi kertaa ja joukkueelle hän on hankkinut viisi pistettä.

Uran kuudessa ensimmäisessä NHL-pelissä heikoksi valahtanut torjuntaprosentti on kivunnut nyt lukemiin 91,0.

Bostonin Joonas Kemppainen kaivoi hyvin aloituksia, mutta oli jäällä Columbuksen toisen maalin aikana.

Tuoreimmat aiheesta

NHL