Tuuli katkonut tuhansilta sähköt Itä-Suomessa

Trullevin mökkitie Kokkolassa Salomo-myrskyn jälkeen aamulla 9. kesäkuuta 2016. Kuva: Hannu Moilanen
Hannu Moilanen
Julkaistu 04.06.2018 16:46(Päivitetty 04.06.2018 17:09)

MTV UUTISET - STT

Tuhannet kodit ovat olleet ilman sähköä puuskatuulten vuoksi illalla. Runsaat 20 000 kotia oli ilman sähköä, kun tuuli kaatoi puita ja oksia linjoille. Sähkökatkot koettelivat etenkin Itä-Suomen alueella.

Savon Voima Verkon alueella sähköttömiä kotitalouksia oli yli 11 000 iltaseitsemältä. Yhtiö ennakoi, että viat lisääntyvät, sillä tuulen puuskaisuuden odotetaan pahenevan Kuopion eteläpuolella aamuyön aikana.

Vikojen korjaamisen arvioidaan jatkuvan ainakin tiistaihin asti.

– Valitettavasti osa asiakkaistamme joutuu odottamaan sähköjen palautumista puuskatuulten laantumiseen saakka, kerrotaan Savon Voiman tiedotteessa.

Pohjois-Karjalassa PKS Sähkönsiirron jakelualueella oli runsaasti sähkövikoja puuskittaisen tuulen takia. Sähköttömiä talouksia oli 3 200 ennen iltayhdeksää.

Vajaa viikko sitten riehunut  Salamo-myrsky kaatoi puita ja katkoi sähköjä erityisesti Pohjanmaan rannikolla ja keskisessä Suomessa:

1:59img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa