Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-sävel Kuusamossa soi perjantaina mollissa. Kisojen varsinainen avauspäivä Rukalla loppui kuin seinään, kun suurmäen iltakisa peruuntui tuulen takia. Kuusamon maailmancupin tuomarineuvosto joutui tuttuun tyyliin sään oikkujen vuoksi ylitöihin.
Tarkoitus oli koko karsinta väliin jättämällä voittaa aikaa tuulen taltuttamiseksi, mutta luonnonvoimat oli Koillismaalla lopulta liian kova vastustaja. Tuuli puhalteli HS 142 -mäessä vielä iltapäivällä hulppeasti yli kymmentä metriä sekunnissa.
– Siitä tultiin alas 2-3 sekuntimetriä, mutta voimakkuus jäi liian kovaksi, kilpailunjohtaja Pekka Hyvärinen perusteli STT:lle.
Lauantain alkuperäisessä ohjelmassa on suurmäen kisa alkaen kello 17. Nähtäväksi jää, salliiko sää silloin hyppäämisen.
Hiihtoliitolle tulee takkiin
Peruuntuminen oli järjestelyistä päävastuun kantavalle Kuusamon Erä-Veikoille ja etenkin Suomen hiihtoliitolle karvas pala. Viikonlopun tapahtumat Kuusamosta välittävän Yleisradion mukaan yhdenkin kisan peruminen aiheuttaa Hiihtoliitolle noin 300 000 euron suuruisen lisälaskun. Jaolla ovat näppejään nuolemaan jääneet kansainväliset tv-yhtiöt.
– Suunnilleen tuota luokkaa summa on, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala vahvistaa.
Viimeksi Rukalla peruttiin tuulen takia mäkicupin kisa 2013. Se siirrettiin seuraavaksi maaliskuuksi Lahden Salpausselälle.
Mäkikisan peruuntuminen on Kuusamon maailmancupin tulevaisuuden kannalta kiusallista. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS evästi hiljattain järjestäjiä tekemään cupiaan varten lisäpanostuksia.
Yritykset tervetulleita talkoisiin
Kuusamon kaupunki avusti takavuosina Rukan cupia avokätisesti. Sittemmin järjestäjät ovat kosiskelleet mukaan yhä enemmän yrityksiä.
– Suomessa on vähän vanhakantainen kaava tällaisten cupkisojen järjestämisessä, eli vastuuta ottavat paikallinen seura ja Hiihtoliitto. Keski-Euroopassa kustannuksia jakavat matkailua kehittävät tahot, Kulmala sanoo.
– Järjestävä seura ja liitto ottavat meillä riskit.
Kuusamon Erä-Veikkojen kisabudjetti on järjestelytoimikunnan pääsihteerin Seppo Linjakummun mukaan noin 800 000 euroa.
– Yritykset ovat kasvattaneet viime vuosina panostustaan, kunta taas vähentänyt, Linjakumpu kertoo.