Tuulihaukkaliven pariskunta sai nimet! Tässä tulevat Tuuli ja Maukka – poikasten kuoriutumista odotellaan

Kuvan tuulihaukka ei kuvattu Pohjois-Karjalassa.
Kuvituskuva.EPA
Julkaistu 16.06.2018 10:29

Mika Niskanen

mika.niskanen@mtv.fi

MTV järjesti nimikilpailun Tuulihaukka-liven pariskunnalle. Voittajat valittiin yhdessä liven järjestäjien Nurmijärven Luonnon ja Nurmijärven sähkön kanssa.

Tuulihaukat ovat nyt saaneet nimensä: Tuuli ja Maukka.

MTV:n järjestämään nimikilpailuun tuli useita kymmeniä ehdotuksia. Nurmijärven Luonnon puheenjohtaja Selen Raiskila kertoo, että että muutkin ehdotukset olivat erittäin hyviä.

– Valinta oli vaikea, mutta koimme, että Tuuli ja Maukka oli hauska nimipari. Siinä on kiva sanaleikki, Raiskila sanoo.

Tuulihaukkojen elämää voi seurata täältä.

Kuoriutunevat juhannukseen mennessä

Tuulihaukkojen poikasten kuoriutumista odotellaan paraikaa jännityksessä, Raiskila kertoo. Emo on hautonut poikasia noin toukokuun puolivälistä alkaen.

– Emo on hautonut ahkerasti. Välillä se käy lentämässä ja venyttelemässä, hän sanoo.

Eräänä päivänä Raiskila huomasi kamerassa emon joogailevan. Hän lisäsi tapahtumasta kuvan Facebookiin.

– Hautominen on raskasta ja puuduttavaa. Välillä on hyvä vähän venytellä. Tässä tuulihaukkanaaraan taidonnäyte pönttöjoogailusta, päivityksessä lukee. 

– Juhannukseen mennessä odotellaan, että ensimmäinen poikanen kuoriutuisi, Raiskila kertoo.

Tarkoituksena on jakaa tietoa

Hurjia katsojalukuja tuulihaukat eivät ole vielä keränneet. Raiskilan mukaan korkeimmillaan katsojia on ollut samanaikaisesti noin 20.

Tämä ei järjestäjätahoa kuitenkaan haittaa. Raiskila lisää, että kiinnostusta on ollut ulkomaita myöten.

– Lähtökohta on, että jaetaan tietoa tästä uljaasta haukasta, hän sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa