Twilight-elokuvasarjan juoni ja näyttelijät olisivat saattaneet olla tyystin erilaisia.
Maailmanlaajuisesti menestyneet Twilight-vampyyrielokuvat olisivat saattaneet olla täysin erilaisia, jos ensimmäisiä versioita käsikirjoituksista ei oltaisi kuopattu.
Stephenie Meyerin kirjoihin perustuvaan elokuvasarjaan haluttiin aluksi nimittäin vähän enemmän toimintaa kaiken romantiikan vastapainoksi.
The Big Hit Show -podcastin mukaan elokuvan taustatiimi halusi Kristen Stewartin esittämän Bella Swanin olevan "vahvempi" naishahmo, eikä niinkään paantunut romantikko, joka vain huokailee pojan perään.
Yhdessä ensimmäisistä käsikirjoitusversioista Bella pamauttelikin vampyyreja haulikolla.
Ohjaaja Catherine Hardwicken liityttyä elokuvaprojektiin, tämä vaati selkeää suunnan muutosta elokuvan juonelle.
– Sanoin, että "Ensinnäkin käsikirjoitus joutaa roskiin. Se ei ole hyvä. Teidän täytyy tehdä siitä samanlainen kuin kirja on". Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Bella kirjaimellisesti pakeni FBI:ta vesisuksilla. Hän oli tähtiurheilija, sillä ei ollut mitään tekemistä kirjan kanssa, Hardwicke kertoo podcastissa.
Lue myös: Twilight-näyttelijät palasivat vampyyrielokuvasarjan ikonisen baseball-kohtauksen tunnelmiin – fanit haltioissaan
Nämä asiat olisivat voineet olle elokuvassa toisin
Ensimmäisestä Kristen Stewartin ja Robert Pattinsonin tähdittämästä Twilight -elokuvasta on ehtinyt vierähtää jo 14 vuotta, mutta monia asia elokuvissa olisi voinut olla toisin.
Käsikirjoittaja Mark Lord kertoo The Big Hit Show -podcastissa, että elokuvaan haluttiin lisää toimintaa mieskatsojien iloksi.
– He ajattelivat, että miesyleisö menetetään liialla romantiikalla, Lord kertoo.
Ohjaaja Catherine Hardwickella oli kuitenkin erilainen visio ja kirjailija Stephenie Meyerilläkin oli tiukat linjaukset siitä, miten hänen materiaaliaan sopii käyttää elokuvaversiossa.
Meyer ei esimerkiksi suostunut siihen, että vampyyreille lisättäisiin stereotyyppiset kulmahampaat.
Lue myös: Twilight-elokuvassa nähtiin aikoinaan hämmentävä munapussikohtaus – syy siihen, miksi suosikkihahmo kuljetti mukanaan kananmunia selvisi viimein
Olisivatko nämä näyttelijät sopineet rooleihin paremmin?
Ohjaaja Hardwicke oli vakuuttunut Into the Wild -elokuvan nähtyään, että juuri Kristen Stewart on oikea Bellan rooliin, mutta näyttelijällä itsellään oli aluksi hieman epäilyksiä projektin suhteen ja moni muukin koe-esiintyi roolia varten.
Bella Swanin roolissa oltaisiinkin saatettu nähdä myös Emily Browning, Michelle Trachtenberg, Lily Collins tai Jennifer Lawrence.
Edward Cullenin rooliin haki yli 5000 näyttelijää, kuten Dave Franco, Jamie Campbell Bower (joka sai myöhemmin elokuvista roolin Caiuksena) sekä Michael Welch (joka sai elokuvista roolin Michael Newtonina).
Meyerin ykkösvalinta Edwardin rooliin olisi ollut brittinäyttelijä Henry Cavill, joka oli kuitenkin elokuvien kuvausten aikaan jo liian vanha. Cavillia harkittiin kuitenkin myös Edwardin "adoptioisän", Carlisle Cullenin rooliin.
Finaalinelikkoon Edwardin roolia varten selvisivät Robert Pattinson, Ben Barnes, Shiloh Fernandez sekä Jackson Rathbone. Loppusuoralle päässeet näyttelijät pääsivät testaamaan kemiaa ja yhteensopivuutta Bellan rooliin valitun Stewartin kanssa. Stewart kertoo tienneensä heti, että juuri Pattinson olisi nappivalinta rooliin.
Rathbone sai lopulta roolin Edwardin veljenä Jasperina.
Taylor Lautner valittiin ensimmäiseen elokuvaan Jacob Blackin rooliin, mutta seuraavia elokuvia varten rooliin harkittiin jopa toista näyttelijää. Hahmon kehitys elokuvissa nimittäin vaati fyysisiä ominaisuuksia, joihin Lautnerilla ei uskottu riittävän paukkuja.
Mies kuitenkin aloitti kovan kuntokuurin ja sai pitää roolinsa.
Elokuvasarjan kolmannessa osassa Victoria-pahiksen aisaparia, Rileyta näytteli Xavier Samuel, mutta roolia hakivat myös Channing Tatum sekä Harry Pottereista tuttu Tom Felton.
Lähde: E! Online
Katso myös: Tältä Twilight-tähti Kristen Stewart näyttää uudessa Spencer-elokuvassa
6:41