Työ- ja elinkeinoministeriö on pidättänyt Olli Soraisen virastaan rikostutkinnan ajaksi
Hallitusneuvos Olli Sorainen oli viikon vangittuna rikostutkinnan vuoksi.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on pidättänyt hallitusneuvos Olli Soraisen virastaan rikostutkinnan ajaksi. Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee Soraista törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta tutkinnassa, jossa thaimaalaisia marjanpoimijoita epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi. Poliisi on kertonut epäilevänsä jutussa myös kahta ihmistä törkeästä ihmiskaupasta.
Sorainen on asianajajansa välityksellä kiistänyt rikosepäilyt STT:lle.
– Hän kiistää epäilyt törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Muutoin ei asiaa kommentoida, Soraisen asianajaja Kaarle Niemi kirjoitti STT:lle lokakuun lopussa.
Sorainen oli noin viikon vangittuna tutkinnan vuoksi, ja tutkinnanjohtaja määräsi hänet viime perjantaina vapautettavaksi. Hän on kuitenkin yhä epäiltynä jutussa.
– Poliisi on viikon aikana tehnyt tarvittavat kuulemiset. Enää ei ole syytä pitää epäiltyä vangittuna, vaikka rikosepäily ei ole poistunut. Jatkamme esitutkintaa aktiivisesti, sanoi keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Teemu Mäntyniemi tiedotteessa viime viikolla.
Ministeriö alkoi selvittää pian rikosepäilyn tultua julki
TEM:n mukaan Soraisen virasta pidättäminen astuu voimaan tiistaina 8.11. tai viimeistään sitten, kun Sorainen saa päätöksen tietoonsa. Virkamieslain mukaan virkamies voidaan pidättää rikossyytettä edeltävän tutkinnan ajaksi, jos tutkinnalla voi olla vaikutusta tämän viranhoitoon.
– Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa virkamieslain mukaisesti virantoimituksesta pidättämisen perusteita ja olosuhteiden muututtua asiassa tehdään tarvittaessa uusi päätös, ministeriön maanantaisessa tiedotteessa todetaan.
Olli Sorainen on toiminut vastuullisena virkamiehenä muun muassa marjalain valmistelussa. Hänellä on myös ollut ministeriössä merkittävä asema työperäisen hyväksikäytön torjunnassa. Ministeriö ilmoitti alkavansa selvittää Soraisen virasta pidättämisen edellytyksiä pian sen jälkeen, kun tieto hänen rikosepäilystään tuli julki.
Marjanpoimijoiden epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi
Viranomaiset epäilevät, että Thaimaasta Suomeen tulleita marjanpoimijoita on joutunut ihmiskaupan uhreiksi 2020–2022. Tutkinnan keskiössä on poliisin mukaan pohjoissuomalainen marjanhankintayhtiö ja yhtiö, joka on rekrytoinut poimijoita Thaimaasta Suomeen.
Lahjusepäilyn poliisi on kertonut aiemmin liittyvän siihen, että niiden avulla olisi saatu helpotusta marjanpoimintayritysten viranomaisprosesseissa. Juttua tutkivat poliisi ja rajavartiolaitos.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää