Hallitus joutui pettymään: Hetemäen työryhmä lopettaa erimielisenä työttömyysturvasta

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki oli talousvaliokunnan kuultavana Kreikka-vakuuksista 4. kesäkuuta 2013.
Valtiosihteeri Martti Hetemäki esittelee johtamansa työryhmän erimielisen raportin hallitukselle huomenna maanantaina.Lehtikuva
Julkaistu 02.10.2016 17:41(Päivitetty 02.10.2016 18:38)
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Työllisyystyöryhmä ei ole päässyt yksimielisyyteen työttömyysturvan uudistamisesta.

Valtiosihteeri Martti Hetemäen johtama kolmikantainen työryhmä kokoontui tänään viimeistelemään raporttiaan. Hetemäki luovuttaa työryhmän erimielisen raportin huomenna maan hallitukselle, joka käsittelee sitä tarkemmin ylihuomenna tiistaina. Hallitus olisi halunnut yksimielisen raportin.

MTV Uutisten tietojen mukaan erimielisyyksiä jäi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta, ansiosidonnaisen käyttämisestä palkkatukena ja iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle eli Lex Lindströmistä.

Varsinkin työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto ja palkansaajakeskusjärjestö SAK ovat olleet erimielisiä työttömyysturvan porrastamisesta. Työnantajien mielestä "keppiä" eli pakottavia keinoja ei ole mallissa riittävästi ja työntekijäpuolen mielestä niitä on päinvastoin liikaa. Esitetyssä mallissa työttömän aktiivisuutta arvioitaisiin kolmen kuukauden välein. Jos aktiivisuus katsottaisiin riittämättömäksi, leikattaisiin työttömyysturvan tasosta noin viisi prosenttia.

Lex Lindström on jo käytännössä päätetty ja työryhmästä ihmeteltiinkin, miksi hallitus oli ottanut sen ryhmän asialistalle.

Työryhmän raportti ei sido maan hallitusta, mutta sen olisi käytännössä vaikea tehdä isoja muutoksia työttömyysturvaan työmarkkinajärjestöjen ohi aiemmin solmitun kilpailukykysopimuksen takia.

Hallituspuolueista kokoomuksessa olisi haluja isoihinkin työttömyysturvan muutoksiin, mutta keskusta ja varsinkaan perussuomalaiset eivät halua kävellä työmarkkinajärjestöjen yli.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa