Nuoret aikuiset eli alle 36-vuotiaat halusivat tehdä ikäryhmistä eniten etätöitä. Tutkimuksen mukaan kolmannes heistä haluaisi tehdä nykyistä enemmän töitä etänä.
Työn kuormittavuus kasvattaa työntekijöiden halua tehdä enemmän etätöitä, selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta.
Valtaosa tutkimukseen vastanneista työntekijöistä halusi jatkaa etätöiden tekemistä, mutta tutkijan mukaan se voi kertoa myös työntekijöiden kuormittuneisuudesta.
– Etätyö näyttäytyy myös osittain sellaisena selviytymiskeinona, millä pyritään selviämään kaikista työn rasitustekijöistä vähän paremmin, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.
Yli puolet etätyötä tehneistä vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen nykyiseen etätyön määrään. Kuitenkin noin joka neljäs haluaisi tehdä jatkossa vähemmän etätöitä, 22 prosenttia vastaajista puolestaan halusi tehdä jatkossa entistä enemmän etätöitä.
Kuormittava työ luo vetäytymisreaktion
Tutkimuksessa huomattiin, että hyvinvointi töissä oli yhteydessä vähäisempiin etätyöhaluihin.
Työn ja työpaikan vetovoimatekijät sekä työn imu lisäävät työntekijöiden halua tehdä lähitöitä. Sen sijaan etätyöhön voivat työntää erilaiset työn kuormitustekijät, työuupumusoireilu ja työholismi.
Myös Hakasen mukaan työntekijöiden halu palata työpaikoille kertoo työpaikan hengestä.
– Jos ihmiset voivat hyvin töissään ja heillä on sellainen tunne, että kuuluu porukkaan, niin sitten halutaan todennäköisemmin olla useammin toimistolla. Jos taas työ on kuormittavaa, niin silloin tulee sellainen luontainen vetäytymisreaktio. Tämä on iso viesti työpaikoille, että miten miettiä jatkoa.
Kolmannes nuorista aikuisista haluaisi tehdä enemmän etätöitä
Nuoret aikuiset eli alle 36-vuotiaat halusivat tehdä ikäryhmistä eniten etätöitä. Kolmannes heistä haluaisi tehdä nykyistä enemmän etätöitä.
Hakasen mukaan etätyöt sujuvat monilla nuorilla aikuisilla, sillä heillä on usein hyvät tekniset valmiudet siihen. Nuorten halu tehdä etätöitä on kuitenkin tutkijan mukaan ristiriidassa sen kanssa, että nuorten pahoinvointi on lisääntynyt koronapandemian aikana.
– Nuoret ovat se ikäryhmä, joiden hyvinvointi on monella mittarilla kärsinyt etätyöstä.
Yksin ja yhdessä jonkun kanssa asuvien välillä ei ollut eroja etätyötoiveissa. Sen sijaan heistä, joilla oli kotona asuvia lapsia, suurempi osuus halusi tehdä nykyistä vähemmän etätöitä verrattuna heihin, joilla ei ollut kotona asuvia lapsia.
56-vuotiaat ja vanhemmat olivat tyytyväisimpiä nykyiseen etätöiden määrään. Heistä 61 prosenttia kertoi, että etätyön toivottu ja nykyinen määrä olivat tasapainossa.
Valtava muutos tehtiin pakon edessä
Noin puolet kyselytutkimuksen vastaajista kertoi kokevansa, että hybridityö eli etä- ja lähitöiden yhdistäminen edistää luovuutta ja suoriutumista. Lähes kolme neljästä koki hybridityön itselleen hyväksi.
Hakasen mukaan etätöitä on tehty Suomessa jo ennen koronapandemiaa, mutta kaksi vuotta sitten koko yhteiskunta joutui tekemään valtavan muutoksen pakon edessä. Nyt kun pakkoa ei enää ole, monilla työpaikoilla mietitään, miten työt organisoidaan jatkossa.
– Näkisin arvokkaana, että työpaikalle tullaan edelleenkin. Pelkästään etänä oleminen näyttää sopivan harvalle.
Tutkimuskysely toteutettiin seitsemällä työpaikalla vuoden 2021 syksyllä. Vastaajia tutkimuksessa oli yli 4 100.