Työnantajien kustantamien kasvomaskien on oltava työntekijälle verovapaa etu, esittää STTK: "Ei myöskään saa muodostua verotettavaa etua työntekijöille"

7:58img
Katso videolta, mitä mieltä suomalaiset ovat tulevasta maskisuosituksesta.
Julkaistu 11.08.2020 13:44

MTV UUTISET – STT

Toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK esittää, että työnantajien kustantamien kasvomaskien on oltava työntekijälle verovapaa etu.

– STTK esittää, että työnantajat kustantavat joukkoliikennettä käyttäville työmatkalaisille kasvosuojaimet koronatartuntojen ehkäisemiseksi, sanoo STTK:n puheenjohtaja Antti Palola tiedotteessa. 

– Työnantajan kustantamista maskeista ei myöskään saa muodostua verotettavaa etua työntekijöille, hän jatkaa. 

Hänen mukaansa etätyö hillitsee koronan leviämistä. Hän kuitenkin korostaa, että etätyö ei ole läheskään kaikille mahdollista.

– Esimerkiksi ruuhka-aikaan tapahtuva työmatka on työntekijöille suuri riski, sillä he eivät voi hallita turvavälejä joukkoliikennevälineissä, Palola huomauttaa.

Hän muistuttaa, että pieni- ja keskituloisille työmatkalaisille kasvosuojainten hinta on suuri.

Katso yllä olevalta videolta, mitä mieltä suomalaiset ovat tulevasta maskisuosituksesta.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus