Työttömästä hitsaajasta tuli vahingossa netin kiistellyin kulttihahmo – Niilo22 paljastaa nyt elämänsä käännekohdan

14:44img
Dokumentissa seurataan kulttimaineeseen nousseen Mikael Kosolan eli niilo22:n päivää.
Julkaistu 12.01.2025 06:45
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Heinäkuussa 2008 Youtubeen ladattiin heiluva video, jonka seurauksia tuskin kukaan olisi voinut aavistaa. Lempääläläisestä 26-vuotiaasta pitkäaikaistyöttömästä Mikael Kosolasta tuli pian koko nuorison tuntema luikauttelija niilo22. Miten ihmeessä tämä kaikki tapahtui?

"Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin täältä tähän."

Näihin sanoihin niilo22 on lopettanut Lempäälästä videonsa jo yli 16 vuoden ajan.

Videot, joissa ei oikeastaan tapahdu mitään, mutta samalla tapahtuu niin paljon.

Videoita pääkanavalla on yli 17 000. Keskimäärin videoita on siis julkaistu yli kolme päivässä. Tämän lisäksi niilo22:lla on Youtubessa kolme muuta kanavaa. Muun muassa niilo22:n pelivideoille on oma kanavansa.

Seuraajia pääkanavalla on yli 100 000. Tästä merkkipaalusta hän sai hiljattain Youtubelta taulun, jonka hän on asetellut seinälle koristamaan työpistettään. 

– On toi hieno. Aluksi ihmettelin, että onko 100 000 vai onko joku niitä botteja ostanut, että onko botteja, Mikael "niilo22" Kosola kertoo. 

Seuraajien määrää huomionarvoisempi seikka lienee kuitenkin tapa, jolla niilo22 on menestyksensä tehnyt.

Pyöräilyä

Ymmärtääkseen kanavan syvintä luonnetta täytyy palata hetkeksi vuoden 2008 heinäkuuhun. Youtube oli tuolloin varsin uusi alusta. Suomessa juuri kukaan tavan tallaaja ei ollut aloittanut elämänsä taltioimista videopäiväkirjamuotoon.

Kosola oli tuolloin 26-vuotias. Töitä ei ollut, mutta videoiden tekeminen kiinnosti. 

– Kun ei ollut tekemistä, niin rupesin kuvaamaan videoita.

Asian ytimessä.doc: Kuka niilo22?

Mikael Kosola on suomalaisten rakastama Youtuben kulttihahmo, joka ei häpeile puhua diagnooseistaan tai koruttomasta arjestaan. 

Kuka on niilo22? -dokumentissa tutustutaan Kosolan arkeen. Katso dokumentti alta.

14:44img

Dokumentin Katsominen vaatii MTV Katsomo -kirjautumisen.

Mutta mistä Mikael Kosola keksi nimimerkin niilo22? 

– Se oli sopiva, kun ei ollut muita sen nimisiä. 

Niilo22:n ensimmäinen video näki päivänvalonsa 25.7. 2008. Videon nimi on tyylilleen uskollisen ytimekkäästi "pyöräilyä". 

Lisäkuvausta ei ole. Videolla ei sanota mitään, eikä kuvissa näy itse pyörää tai edes pyöräilijää. Pelkkää metsämaisemaa vuoden 2008 Nokian kuvalaadulla ja rätisevällä äänellä. 

Vielä tällä videolla niilo22:n kanavan suosio ei räjähtänyt. Nykyisin se tosin on yksi kanavan katsotuimmista videoista. 

Kuka on kameran takana? 

Videot noudattelivat pitkään hyvin samankaltaista "kaavaa". Niissä muun muassa kuvattiin vesitornia, kokattiin, pelattiin konsolilla ja näytettiin kauppaostoksia. Kaikki tämä ilman saatetekstejä, usein sanomatta sanaakaan. Leikkaamattomien videoiden pituudet vaihtelivat kymmenistä sekunneista kymmeniin minuutteihin. 

Kosola muistelee, että vuoden 2009 aikana ihmiset alkoivat kommenttikentissä kysellä, että kuka on kameran takana. Katselukertoja alkoi kertyä, kun niilo22 pohdiskeli elämän olemusta omalla naamallaan. 

– Kyllä mä tälle sikarille annan arvosanaksi 3/5, niilo22 pohtii kesäkuussa 2010 julkaistulla videolla.

Eri tuotteiden ja asioiden arvostelu onkin niilo22:n yksi tunnetuimmista tavaramerkeistä. Samoin kuin erilaiset "luikautukset", kuten hän itse kuvailee omia lentäviä lausahduksiaan. Näitä riittää niilo22:n katsotuimmalla videolla, "Vituttaa". 

– Halkes toi pohja perkele! Tosta halkes pohja! Tästä kahvinkeittimestä halkes pohja! Nyt kyllä vituttaa! 

Mikael Kosola_2

15 vuotta myöhemmin Kosola istuu tietokoneellaan ja katsoo klassikkotuotostaan. 

– Tossa kiroiltiin niin kauheasti tossa videolla, ku halkes toi pohja tosta…

Kalja lakkaa olemasta

Videot vaikuttavat olleen kaikkea sitä, mihin ihmiset eivät olleet tottuneet. Videoilla ei ollut minkäänlaista tarkoitusta – ei päätä, eikä häntää. 

Videoilla kiroiltiin ja joskus käytiin jopa vessassa. Yhä useammin alkoholi alkoi olla tavalla tai toisella keskiössä.  

– Se oli vähän sellasta liikaa kaljanjuontia, kun ei ollut töitäkään, päivät meni kaljaa juodessa. 

Asian ytimessä.doc: Mikael Kosola_4

Kosola toteaa, että moni katsoja tykkäsi niilo22:n juomisesta, joka viimeistään poisti vähäisetkin suodattimet videoilta.

Vuonna 2016 alkoholi sai jäädä. Kosolan mukaan lopettaminen onnistui kivuttomasti.

– Se oli ihan hyvä päätös, ei se kalja ollut niin hyvää sitten, niin päätin lopettaa. 

Eli: Kalja lakkaa olemasta, kuten niilo22 asian muotoilee. 

Lukihäiriö ja oppimisvaikeus

Seuraajia oli kertynyt ensimmäisten vuosien aikana jo kymmeniä tuhansia. Silti tuloja Kosolalla ei käytännössä edelleenkään ollut. 

Työn hakeminen oli hankalaa. Vuonna 2008 Kosolalla oli todettu oppimiskyvyn häiriö. Kosola oli käynyt levyseppähitsaajan ammattikoulun, mutta vakituista työtä hän ei alalta löytänyt. 

Videoilla hän puhui avoimesti lukihäiriöstään, joka tuli katsojille tutuksi myös konkreettisesti. Esimerkiski suklaapatukat Snickers ja Suffeli saattavat videolla sekoittua keskenään.

– Se sai hyvää palautetta, kun kerroin, että on lukihäiriö. Moni sai tukea, että vähän vaikeampaa on, jos on lukihäiriö. 

Mikael Kosola_3

Kosolan mielestä lukihäiriö on tabu, josta ihmiset eivät viitsi puhua avoimesti.

Hän haluaa omalla avoimuudellaan osoittaa, että aina omia virheitä ei pidä ottaa niin vakavasti. 

– Se (lukeminen) menee niin kuin se menee. Välillä se menee paremmin ja välillä huonommin, mutta se on sitä videota. 

Youtube onkin pullollaan muiden julkaisemia koostevideoita niilo22:n vähemmän onnistuneista lukemisista. On haasteellista arvioida, missä määrin videot on tehty ivallisessa mielessä. 

Kosola itse suhtautuu muiden julkaisemiin niilo22-videoihin enimmäkseen huumorilla. 

Yrittäjäksi

Aloittaessaan Kosolalla ei ollut minkäänlaisia tavoitteita tai suunnitelmia Youtuben suhteen. Pian hän kuitenkin oli ikään kuin vahingossa yksi Suomen tunnetuimmista tubettajista. 

2010-luvun alkupuoliskolla moni aloitteleva tubettaja sai jalostettua videoiden tekemisestä itselleen päivätyön. Kaupallisilla yhteistöillä ja mainostuloilla oli mahdollista kerätä kelpoelanto.

Niilo22 puolestaan kertoi vuodesta toiseen seuraajilleen pitkäaikaistyöttömyydestään. Kuntouttavassa työtoiminnassa hän sai kuitenkin eväitä yritystoiminnan perustamiseksi. Lopullinen kannustin yrityksen perustamiseen tuli Kelalta. 

– Ne katsoi, että oon yrittäjä ja tuet laitettiin pois. Ei tule Kelan tukia. Sitten lähdin miettimään, kun on tällainen palvelu, joka auttaa kevytyrittäjäksi.

Kosola kertoo olleensa yrittäjä nyt noin vuoden verran. 

– On ollut hienoa, että pystyy tekee sellaista työkseen, mistä tykkää ja mikä on mielekästä. On se hienoa. 

Tuloja kertyy videoista sekä fanituotteista. Kosola kertoo pärjäävänsä niillä tällä hetkellä hyvin. Hän sanoo kuukausittaisten tulojen vaihtelevan tuhannen ja kahden tuhannen euron välillä. 

Faneja ja kiusaajia

Niilo22 on avannut elämäänsä faneilleen tiiviisti viimeisen 16 vuoden ajan. Hän on halunnut myös lähentää suhdettaan seuraajiinsa keksinnöllään.

Hänellä on nimittäin oma fanipuhelin, johon voi kuka tahansa soittaa. 

– Kyllä noiden fanien kanssa tulee juteltua puhelimessa. On sellainen numero, mihin voi soittaa ja kysellä kuulumisia.

Lahjoituksia faneilta tulee Kosolan mukaan usein – viikoittain ja toisinaan jopa päivittäin. Kerran oven takana oli polkupyörä. 

– Kuriiri toi 21-vaihteisen pyörän, eikä ollut mitään viestiä. 

Julkisuudella ja intohimoisella fanikunnalla on myös kääntöpuolensa. Videoiden kommenttikentissä on usein asiattomuuksia – milloin "työttömyydestä", milloin ulkonäöstä. Milloin mistäkin.

Niitä Kosola ei kuitenkaan ole koskaan hätkähtänyt. 

– Ihan laidasta laitaan on ne kommentit. Antanut olla sitten omassa arvossaan.

Sen sijaan toisenlaiset kiusaamistapaukset ovat aiheuttaneet Kosolalle päänvaivaa. Hänen kotiinsa on usein tullut hänen nimissään tilattuja lehtiä, joita hän ei ole itse tilannut.

– Niitä on sitten pitänyt selvitellä, että kuka on tilannut.

Kulttihahmo

Kosola ei ole omien sanojensa mukaan käsikirjoittanut yhtäkään videoistaan. Aiheet syntyvät, kun kamera laitetaan päälle. 

Internet-maailmassa osa puolestaan uskoo, että niilo22:lla on "joka tuotantokaudelle oma näyttelijänsä". Vaikka tämän salaliittoteorian levittäjät eivät olisikaan ihan tosissaan, muun muassa niilo22:n ulkonäköä, luonnetta ja harrastuksia analysoidaan usein tarkastikin ja videoiden aitoutta epäillään.

Mikael Kosola_1

– Olen pyrkinyt ihan avoimesti kertomaan, että minkälainen olen ja mitä teen, Kosola kertoo elämästään niilo22:na. 

Mutta onko videoilla jokin syvempi merkitys tai sanoma? 

Ei ole, toteaa Kosola dokumenttia varten tehdyn haastattelun alussa. 

Haastattelun lopuksi vastaus on jo löytynyt. 

– Ainakin jotakin positiivista voi tuoda sitten. Ihmiset voivat samaistua, että jos ei ole töitä, niin saa jotakin, kun videoita katsoo, Kosola sanoo. 

Vastauksia kysymykseen lienee kuitenkin liuta enemmänkin. Katsoja saa itse päättää. 

Tuoreimmat aiheesta

Asian ytimessä