Työvoimapula hidastaa kasvua Pohjoismaissa, Danske ennakoi

9:34img
Työvoimapula kasvussa kolmella päätoimialalla: palvelut, rakentaminen ja teollisuus.
Julkaistu 05.01.2022 07:10

MTV UUTISET – STT

Suomi jää ensi vuonna kasvuluvuissa hännänhuipuksi.

Danske Bank ennakoi, että vahva vienti- ja kotimarkkinakysyntä tukevat pohjoismaisia talouksia tänä vuonna. Samalla kuitenkin inflaatio ja työvoimapula voivat muodostua uhaksi talouskasvulle.

Pohjoismaiden taloudet kehittyvät Dansken ennusteen mukaan liki samassa tahdissa seuraavat pari vuotta. Tälle vuodelle Danske ennakoi yli 2,5 prosentin kasvua, mutta odottaa sen laantuvan ensi vuonna noin kahteen prosenttiin.

Heikoin ennuste vuodelle 2023 on Suomelle ennakoitu 1,6 prosentin kasvu.

– Osaavan työvoiman pulasta on tulossa selvästi suurempi rajoite kasvulle Pohjoismaissa lukuun ottamatta Ruotsia. Inflaatio näkyy Pohjoismaissa tällä hetkellä etenkin energianhinnassa. Inflaation pysymisen korkealla ratkaisee pitkälti se, tulemmeko näkemään suuria nousuja palkoissa, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Las Olsen tiedotteessa.

Suomen työmarkkinat ovat toipuneet koronakriisistä hyvin, ja työttömyysasteen ennustetaan laskevan alle 7 prosentin. Kovin paljon alemmaksi on jo vaikea päästä.

– Avoimia työpaikkoja on paljon ja yhtiöt kertovat osaavan työvoiman pulan merkittäväksi esteeksi kasvulle. Rakenteelliset tekijät ja osaamisen kohtaanto-ongelmat tarkoittavat, että 7 prosentin työttömyysaste on lähellä täystyöllisyyttä Suomessa, sanoo Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Suomessa haasteeksi tulee muodostumaan myös pitkän aikavälin kehitys, kun työikäisen väestön määrä kääntyy laskuun.

– Väestöennusteiden mukaan työikäisen väestön määrä tulee laskemaan ilman merkittävää maahanmuuttoa, Kuoppamäki toteaa.

Asuntomarkkinoille Danske odottaa rauhallisempaa tahtia, sen jälkeen kun korona kiihdytti hintojen nousua. Lisärakentaminen vähentää hintapaineita tänä vuonna. Rajuimpia hintojen nousuja nähtiin viime vuonna Tanskassa ja Ruotsissa, joissa asuntojen hinnat kipusivat yli 10 prosenttia.

Pankki ei ennakoi asuntomarkkinoille kriisiä, koska talouskasvu on vahvaa ja korot maltilliset. Norjan keskuspankin odotetaan nostavan ohjauskorkoja, mutta muualla ne pysyvät nykytasollaan.

Lue myös: Finnvera: Nämä 5 ilmiötä leimasivat taloutta vuonna 2021 – Suomi nousi koronakuopasta, mutta pula-aika iski

Lue myös: Pelastaako maahanmuutto Suomen työllisyyden? Näitä ihmisiä halutaan nyt eniten töihin

3:12img

Tietoevry palkkaa tänä vuonna 500 uutta työntekijää – näin huutava on teknologiateollisuuden työvoimapula.

Tuoreimmat aiheesta

Työ