Tyytymättömyys Piekkalaan voi estää jatkon valtakunnansovittelijana

55604440
Lehtikuva
Julkaistu 14.05.2022 08:46

MTV UUTISET - STT

Työmarkkinaosapuolten tyytymättömyys valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalaan uhkaa koitua esteeksi hänen jatkokaudelleen. Ainakin yksi keskeinen järjestö aikoo STT:n tietojen mukaan ilmoittaa, ettei Piekkala nauti sen luottamusta, jos tälle näyttäisi olevan jatkokausi tulossa.

Piekkalan kausi päättyy pian. Tehtävään valitaan aina neljäksi vuodeksi kerrallaan, ja hakuaika seuraavalle kaudelle päättyy 25. toukokuuta.

Piekkala ei ole vielä päättänyt, hakeeko hän jatkokautta.

– Aikaahan vielä on 25.5. asti. Siihen saakka punnitsen työn hyviä ja vähemmän hyviä puolia. Työ on mielenkiintoista, tärkeää ja vastuullista, mutta myös raskasta, Piekkala viestii STT:lle sähköpostitse.

Valtakunnansovittelijan nimittää valtioneuvosto työministerin esityksestä, mutta nimityksessä on kuultu työmarkkinakeskusjärjestöjä. Tapana on ollut, että valtakunnansovittelija tulee vuoroin palkansaajien, vuoroin työnantajien puolelta.

Järjestöt ovat STT:n tietojen mukaan sopineet, että nyt kaikille osapuolille kelpaavaa ehdokasta haetaan ensisijaisesti työnantajaleiristä.

Piekkala sanoo, ettei hän ole käynyt jatkosta keskusteluja työministeri Tuula Haataisen (sd.) tai keskusjärjestöjen kanssa.

Kovaa kritiikkiä

Piekkala on saanut kaudellaan poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä osakseen. Palkansaajapuolelta väläyteltiin talvella 2020 jopa toiveita sovittelijan vaihtamisesta kesken kauden. Piekkalalla ei katsottu olevan riittävästi auktoriteettia ratkaisemaan riitoja, ja oli epäilyjä hänen tasapuolisuudestaan. Piekkalan toimintaa on arvosteltu myös tämän kevään neuvottelukierroksen aikana. Työministeri Haataisen kerrotaan tietävän tilanteen.

Piekkala valittiin valtakunnansovittelijaksi kesäkuussa 2018, kun edellinen sovittelija Minna Helle valittiin kesken kautensa työmarkkinajohtajaksi Teknologiateollisuuteen. Kirkon työmarkkinalaitoksen johtajana toiminut Piekkala oli työmarkkinakeskusjärjestöjen ehdokas tehtävään. Loppusuoralla oli myös työ- ja elinkeinoministeriön yhteistoiminta-asiamies Harri Hietala, jolla oli takanaan useiden työmarkkinavaikuttajien tuki. Hietalan tukijat vaativat pätevimmän ehdokkaan valitsemista ja arvostelivat perinnettä, jossa valituksi on tullut keskusjärjestöjen keskenään sopima ehdokas.

Tuolloinen työministeri Jari Lindström (sin.) puolusti menettelyä, jossa työmarkkinaosapuolet voivat esittää ehdokastaan tehtävään.

– Kun kyseessä on kuitenkin sovittelija, jonka pitää nauttia molempien osapuolten luottamusta, niin minun mielestäni tämä on ihan relevantti tapa, hän perusteli.

Valtakunnansovittelijan tehtävänä on sovitella työriitoja ja edistää työnantajien ja palkansaajien välisiä suhteita. Sovittelija auttaa työmarkkinaosapuolia hakemaan ratkaisua työriidoissa, jotka uhkaavat työrauhaa.

Tuoreimmat aiheesta

Valtakunnansovittelija